"En koskaan!"
"Kuinka tyhmä sinä olet! Eihän siinä ollut suremisen syytä!"
"Et sinä tiedä, mitä rakkaus on!"
"Enkö minä tiedä? Se on elämän yksityiskohta, eikä se saa olla enempää. Tiedätkö, minä olen yhtä mieltä sinun morsiamesi kanssa, ettei sinulle sovi vakavuus. Ylipääten minä kysyn, mikä oikeastaan on niin vakavata? Minun mielestäni on kaikki tyyni vain suurta ilveilyä; ja tiedätkö sinä, miksi ihmiset näyttävät niin raskasmielisiltä? Sentähden, että he pidättyvät nauramasta! Sinä nauroit kaikkea ja sinä sait koko maailman mukaasi. Jatka sinä vaan, irvistä ja viekottele noilta ilveilijöiltä pois heidän naamarinsa; sinulla on suuri tehtävä, veliseni."
"Herran nimessä, kuinka sinä puhut poikani; opetetaanko teille koulussa tuollaista?"
"Niin meille opetetaan. Lepää sinä nyt, niin minä soitan sinulle. Sinä luulet, että minulla nuorena on jotain opittavaa sinun vanhuudeltasi; pois se! Kaikki mitä sinä olet oppinut elämässä, sen olen minä lukenut kirjoista, vieläpä sinun jokapäiväisen rakkauden tarinasi, jolle sinä näyt perustavan koko tulevaisen elämäsi ja mikä on antanut sille rakkaaksitulleen aiheen laiskotella. Eipäs, sinä voit paljon oppia minusta, sillä siitä ei ole vielä kirjoissa kirjoitettu; sinä kuulut menneiseen sukupolveen, minkä minä hyvin tunnen, minä kuulun tulevaan, jota sinä et ollenkaan tunne. Sinä olet lukenut meidän päiviemme maailman tapahtumista niinkuin luetaan sanomalehtikirjoitusta, me olemme ne eläneet ja olemme niistä väitelleet, me olemme laanneet ravitsemasta itseämme teidän runoudellanne, me luemme talousoppia ja luonnontieteitä, me pidämme ylioppilasaikaa ylimenevänä kehityskautena, te piditti sitä kutsumuksena, me emme koskaan tappele torilla, emme pidä hyveenä juopumusta, emme hyökkää toisten oikeuksien kimppuun, me kunnioitamme mieskohtaista vapautta; sitä sanotte te keikarimaiseksi, me sanomme teidän ylistettyä avomielisyyttänne hävyttömyydeksi, teidän haavemielisiä syleilyjänne raakuudeksi, te arvostelette opettajienne vanhettuneiden sääntöjen hyväntahtoisia toisteluita, me käytämme niitä hyväksemme ja vaikenemme. Te olitte valmiita lausumaan mielipiteitänne kaikesta, te lauloitte vapaudenlauluja, te huusitte eläköötä eduskuntaehdotukselle; me huudamme kaikelle eläköötä, me tunnemme omassa itsessämme, että jotakin on tuleva ja sentähden me odotamme, nyt puhaltaa niin monelta taholta, siksi me emme kiinnitä jalusnuoriamme, mutta jottemme jäisi neuvottomiksi, pysymme me kiinni olevissa oloissa; me olemme vanhoillisia sentähden, että me pelkäämme roskaväen valtaa. Vanhoillinen nuoriso! Verratonta! Mutta sen on roskaväki vaikuttanut. Te olitte kuningasmielisiä, me olemme valmiita rupeamaan vaikka keisarillismielisiksi jos niiksi tulee!"
"Sika" oli hämmästyksellä kuunnellut tätä mielenpurkausta, hän nousi käytävään ilmoittamaan hoitajattarelle, että toveri oli houraillut ja pyysi saada yöksi toista huonetta.
Sillä aikaa kuin hoitajatar ja toveri ikkunan ääressä valmistivat vilvoittavaa pulveria, jatkoi sairas:
"Te sanotte meitä väsähtyneiksi sentähden, että me olemme ahkeria ja viisaita, uskokaa minua, meidän tunteemme ovat ilmanpitävästi hyvin säilytettyinä paljon terveemmät, kun teidän tunteenne, jotka te asetatte puotien oville kärpästen liattaviksi. Mitä te lörpöttelette viisaustieteestänne, te luulette sen pursuneen klassillisesta lähteestä ja kuitenkin on se pelkkää 'valistusta' sata vuotta valistuksen jälkeen; se olisi mahtunut jonakin pahanpäiväisenä aikakauskirjoituksena johonkin saksalaisen pikkukaupungin lehteen; teidän mielestänne oli suuremmoista ajaa perille oppia viimeisestä tuomiosta, sen teimme me koulussa, te elätte noista köyhistä rippeistä, sanotte te, niin, totta tosiaan, kyllä siltä näyttää; te luulette, että saksalainen lauseoppi on samaa kuin viisaustiede, mutta te ette tiedä, että löytyy ranskalainen ja englantilainen sellainen, minä luin eräänä iltana nuo korrehtuurilehdet ja minä huomasin — en mitään, en ainoatakaan lepopuuta ajatuksille; se on kuiva yhtälöratkaisu, mutta joissa on X:lle jo annettu määrätty arvonsa, jotta voitaisiin saada tyydyttävä tulos — — — Mielenkiinto lakkaa, kun tulos on tunnettu, tuon kaiken me tiedämme, mutta tuollaista ei sanota, sillä sitä voi erehtyä."
Nyt ei toveri enää voinut hillitä itseään.