Oli toukokuun iltapäivä; hän oli istunut Karolinan puistossa lukien ja kulki nyt Linnanmäelle saadakseen hiukan näköalaa. Maisema ei ollut juuri kaunis, mutta se ei myöskään herättänyt mitään halua päästä maalle vaan synnytti pikemmin ajatuksia merestä; ja hän oli syntynyt meren rannalla ja häntä alkoi vaivata koti-ikävä nähdessään laivan tonkivan tietään surkeiden kesantopeltojen välistä. Ja hän näki koko kesän kauhut vastassaan ja hän toivoi, että olisi taas syksy.
"Kas se oli onni, että tapasin sinun; mene heti inspehtoorin puheille ja nosta matkarahat; minä onnittelen! Mutta kiiruhda, ennenkuin potilas kuolee!"
Päätös: pieni mies matkusti seuraavana iltana Bohuslääniin astuakseen kotilääkärin toimeen erään tavattoman rikkaan kauppiaan luona, joka oli tullut heikkomieliseksi hyvinvoinnista. Vaivoistaan sai hän 200 riksiä kuukaudessa sekä elannon, elannon linnassa meren rannalla! Hän hengitti taas!
Vanha rakennus oli kohonnut Itäindialaisen komppanian loistokaudella 1740-luvulla, jolloin nykyisen omistajan esi-isät olivat koonneet suunnattoman omaisuuden. Puisto oli laitettu täydellisesti kiinalaiseen makuun erään Cantonin ympäristöjen esikuvan mukaan.
Siellä oli akasioita ja sykomooreja, luolia ja lampia kultakaloineen ja joutsenineen, pieniä bambupuusta tehtyjä huvimajoja ja suihkukaivoja; voliereja fasaneineen ja riikinkukkoineen. Pellot olivat suletut, heinää ei oltu kaadettu miesmuistiin. Kokonaiset kasvitarhamaat oli istutettu täyteen kukkia; siellä oli hedelmäpuutarha mitä ihanimpine puineen ja kyökkipuutarha, meluunipenkereitä ja hyötymansikkamaita, persikkapaljeita ja viinitarhoja. Kaikkialla kohtasi silmää suuren suuret aitoporsliiniset Mingdynastiasta hankitut maljakot; ja huoneissa hohti mitä kalliimpia Cracqueleita japanilaisten emaljitöiden vieressä. Taloa ympäröivät verandat hienoimmasta bambupuusta tai nankinista tehtyine ulkokaihtimineen, riippumattoja oli asetettu sinne tänne puiden väliin, ja silkkisiä ja damastisia auringonvarjoja oli kaikkialla käytettävänä. Joutsenlammikoissa ja kanaaleissa oli veneitä, mutta etäämmällä alhaalla meren rannalla oli kutteri ja siinä kaksi venemiestä jotka olivat valmiita käskystä nostamaan purjeita. Tallissa oli täysverisiä hevosia ja jahtivaunuja. Sanalla sanoen, siellä oli ainekset paratiisiin mutta luomakunnan kruunu puuttui. Taloutta hoiti nimittäin mielipuoli, joka oli talousrouvan, hovimestarin, ja kamaripalvelijan vallassa; mutta mitä välitti pikku tohtori ihmisistä, ensi kerran sai hän nyt häiritsemättä nauttia vapaudestaan, luonnosta ja tämän maan ajallisesta hyvästä.
Hän huumaantui kaikesta tästä yltäkylläisyydestä, mutta ei unohtanut vapauttaa vankia painostavasta hirmuvallasta, sentähden osoittikin tämä hänelle kiitollisuuttaan.
Tohtori ja potilas istuivat yksin päivällispöydän ääressä ja kummankin tuolin takana seisoi pikentti; hän itse söi kuutta erilajista ruokaa, mitä mainioimpia ruokasimpukoita, tuoreimpia hummeria ja hän joi mitä suloisimpia viinejä sillä aikaa kuin rikas mies istui vieressä syöden keitettyjä kanoja ja mannaryynivelliä. Päivällisen jälkeen lepäsivät he manillalangoista punotuissa riippumatoissa, ja sairas katseli kateudella, kuinka köyhä kandidaatti poltteli neljänkymmenen riksin sikaareja, ja joi suoraan ulkomailta tuotua marasquinoa. Hän purjehti merelle ja antoi kaikkien surujen mennä tuulen teitä, hän souteli kanaaleilla ja ampui kaniineja revolverilla, hän istui huvimajassa onkien kultakarppia; mutta tämä ei ollut hyvin tehty, sillä talousrouva hankki tavallisesti niillä itselleen pienet tulot syksyisin, ja sentähden syntyi mielipiteiden vaihto, salainen kirjeenvaihto potilaan holhoojalle, tämä taas aiheutti määräyksen, jonka kautta tohtori sai yksinomaisen päätösvallan yli koko talon kaikkien elävien niin ihmisten kuin eläimien.
Tuli elokuu, ja hän kävi katsomassa puutarhojaan; hän mieltyi hyötymansikkoihin ja lähetti pojat vigarropuihin; hän tutki persikoita ja viinirypäleitä ja huomasi, että ne tarvitsivat vielä kuukauden kypsyäkseen; hän antoi korjata kokonaisen sadon leukoijoja, petunioita ja skabasioita asettaaksensa ne mandariinimaljakkoihin; hän nautti hetkestä niinkuin lapsi, hän ei tiennyt saisiko hän koskaan uudestaan nauttia tällaisista päivistä. Kävellessään puutarhassa saa hän pensaiden välistä vilahdukselta nähdä valkean kesäpuvun ja pienen olkihatun sininauhoineen. Hän pelästyi niin, että sydän alkoi sykkiä, ja hän meni huoneeseensa ja hän luuli, ettei hän uskaltaisi mennä enään kävelemään sinä päivänä! hän päätti myöhemmin iltapäivällä ajaa partansa, sen jälkeen sitoi hän valkean kaulaliinan kaulaansa. Hän tuli silloin luodakseen katseen kuvastimeen ja huomasi silloin, että hän oli hyvin ruma. Hän meni alas saliin ja kulki jonkun askeleen yli lattian; siellä sattui olemaan iso pystykuvastin, siitä näki hän kuvansa kiireestä kantapäähän; hän huomasi, että hartiat olivat liian korkealla!
Sitte nousi hän linnantorniin lanterniiniin saakka ja katseli maisemaa; hän näki allaan puutarhan ja puiston ja etäämmällä näkyi meri; hän saattoi nähdä kaiken alhaalla liikkuvan elämän ja hän huomasi vaalean hameen liikkuvan puutarhassa.
Hän meni talliin ihmetellen, voisiko hän istua hevosen selässä. Sitte sytytti hän ison sikaarin ja kulki puutarhan aitauksen ulkopuolelle.