Tämäpä ei ollut veli Martinin tuumain mukaista. Hän haki uutta poisajosyytä.
— Sinäkö tahdot katsella kirjaa, etkä ole oppinut pesemään käsiäsi.
Nuo kaksitoista puhtaaksikirjoittajaa, jotka kuulivat tuon muistutuksen, purskahtivat nauramaan.
Vaan mies oikasi vartensa suoraksi ja virkkoi:
— Olen oppinut sen taidon ja käyttänyt sitä myöskin; mutta työ, herraseni, tekee käden tummaksi, eivätkä kumminkaan ole laiskan valkoset kädet aina puhtaammat.
Martin kohotti kätensä ja pureskeli lyhyviksi leikattuja kynsiään.
Sitten kääntyi hän kirjurein puoleen ja virkkoi:
— Hereticus ille! [Tuo on kerettiläinen.]
— Licet inspiciat! Est homo impudicus et valdepeniculosus, qvam in oculis habere opus est, virkkoi kirjurien esilukija. [Antaa hänen katsella (kirjoja). Hän on häpeämätön ja vaarallinen mies, jota täytyy pitää silmällä.]
Ovella seisova mies loi katseensa alas, — tekikö hän sen salatakseen ivahymynsä munkkien huonon latinan johdosta vaiko häveten, ettei hän ymmärtänyt tuota klassillista kieltä, sitä oli vaikea päättää.
— Astu lähemmäs vain, saat katsella mitä täällä on esillä.