— Onko pyhä raamattu esillä? kysyi mies nöyrästi.
Martin avasi silmänsä suuriksi, sillä raamattua pidettiin kiellettyjen ja siis kätkettyjen kirjain joukossa, mutta tätä hän ei tahtonut myöntää ja siksi lausui hän jotakin muuta.
— Onko? Onpa kyllä! Mitä toisintoa haluatte? Septuagintaa, vulgata, kaldaica, graeca, syriaca, mikä niistä? Sanokaa vain.
— Olen hyvin kiitollinen jos saan katsella kreikkalaista, virkkoi mies.
Martin oli sen näköinen, kuin jos hän olisi saanut iskun otsaansa ja puhtaaksi-kirjoittajat seisauttivat hetkeksi kynänsä. Johan nyt oli luostarin, korkean opin ja valkosten käsien arvo ja kunnia vaarassa. Martin koetti vielä erästä mutkaa pelastaakseen sen.
— He kaine dietäke? kysyi hän.
— Hä kainä diatäkä, vastasi mies oikasten munkin lausumistavan.
Nyt kävi oppinut munkki hämilleen, tuo mies varmaankin salaa oikean karvansa.
— Se on tällä kertaa lukon takana, vastasi hän, ja pyhäin kirjain hoitaja on matkustanut pois vieden avaimet mukaansa. Mutta ettekö suvaitse katsella niitä epistoloita, jotka täällä ovat esillä.
Mies kiitti ja lähestyi äänetönnä kirjapöytää, jonka ääressä hän pian vaipui lukemaan.