Martin kävi raskasmieliseksi, mietti ja aprikoi ja olisi epäilemättä taas vaipunut unetarten valtaan, ellei äkkinäinen huuto ikkunan äärestä olisi häntä nostattanut. Veli Franciscus, joka ikkunasta oli tarinoinut mustanveljen kanssa, hypähti näet esiin ja huusi:
— Oletteko kuulleet, oletteko kuulleet? Oletteko kuulleet siitä uudesta keksinnöstä, joka on tehty Saksassa?
Ei, ei kukaan ollut kuullut.
— Joo, saksalaiset ovat tehneet sellaisen keksinnön, ettei kirjoja enää tarvitse kopioida. Se kai teitä ilahduttaa? sanoi hän kääntyen kirjurien puoleen, jotka laskivat kynät käsistään ja olivat vilpittömän iloisen ja innostuneen näköisiä.
Kirjapöydän ääressä istuva mies jännitti kuulonsa, vaan oli kumminkin lukevan näköinen.
— Kerro veli, kerro, huusivat kirjurit ja veli Martin, jonka tämä uutinen oli saanut liikkeelle mukavasta tuolistaan.
— Asianlaita lienee yksinkertaisesti ainoastaan se, että leikellään kirjaimet puuhun kuin leimasimet ja niistä ladotaan sanat kokoon.
Pettymyksen ja hämmästyksen huudahdus kuului vastauksena tähän tiedonantoon.
— Eikö muuta! Mutta varmaankin käy sittenkin kirjoittaminen nopeammin.
— Siitäpä se nyt on kysymys, väitti Franciscus. Kun kerta on leikannut kirjaimet, niin niillä voi sitten leimata kymmenentuhatta kertaa.