— Joka kaataa polttopuita toisen metsästä maksakoon sakkoa kolme markkaa… ei, sitä oikeutta teillä ei suinkaan ole. Minä huomaan, että te ette koskaan ole omistanut mitään.
— Ei näin menetelty ikinä isäni talossa. Siellä ei tiettykään moisista kaarista eikä luvuista. Minun talo-oikeuteni ei ollut koskaan niin pikkumainen kuin sinun lakisi.
Silloin tapahtui ankarassa miehessä äkkimuutos. Varsinkin näyttää sinuttelu mieheen mahtavasti tepsineen. Hän talutti raudikon Stenin luo, piti jalustinta varalla ja notkisteli polvensa astuinportaaksi.
— Anteeksi, jalosukuinen nuori herra, te olette huvimatkalla ja teette pilaa vanhasta lainlukijasta. Mutta muutamat mustuneet omenat eivät voine väliämme turmella.
Sten herra, joka rakasti totuutta, epäili vähän tätä uutta ystävyyttä, vaan kun hän kernaasti halusi päästä seikkailusta erilleen, viskausi hän satulaan.
— Kuule, virkkoi hän virallisesti, missä on lähin kievari?
— Puolen penikulman matka etelään päin, jos teidän armonne ajaa
Tukholmaan.
— Hyvä. Nyt kiitän sinua kestistä ja teen sulle pienen kysymyksen. Sano minulle: jos hädässään varastaa, niin sehän on varkautta; mutta jos huvikseen varastaa, mitä se on?
— Se on pilantekoa.
— Hyvä. Mistä tietää tuomari, onko se pilaa vai totta?