— Hänelle ehkä jo etukäteen haisi käry.
— Säälipä harmaita veljeksiä, jotka paistuivat juuri päivällisajan lähetessä.
— Säälikö heitä? Hehän sen itse sytyttivät! Ei, enemmän sääli oli kirjeenmalaria! Muistatteko, kuinka kauniita pelikortteja hän teki! Saattepa nähdä, että häntä tulette kaipaamaan.
PAAVO JA PEKKA
Purevan kylmänä, kuoleman hiljaisena peittää jouluyö pääkaupungin; kaikki elämä on kuin paleltunutta, tuulikaan ei pääse liikahtelemaan ja tähdet tuikkivat kuin läähättäen pieninä liekkeinä ylläpitääkseen henkeään. Yksinäinen yövahti hölkkäilee lämpimikseen kadulla, vanhat puurakennukset paukahtelevat, kun pakkanen puristelee hirsiä kokoon.
Kauppias Paavo Hörningin talossa Draktorille vievän sivukadun varrella on emäntä jo noussut vuoteeltaan, mutta ei uskalla sytyttää kynttilää eikä panna takkaan tulta, sillä vielä eivät ole soineet aamukellot; mutta hän odottaa joka hetki saadakseen kuulla kaupungin kirkon pikkukellon läppäävän, hän tuntee näet ruumiissaan, että kellon pitäisi käydä neljättä, joten jo kyllä olisi aika ruveta tulen tekoon. Koko perheen on näet määrä lähteä Spångan kirkkoon aamujumalanpalvelukseen ja sitä ennen on sille ehdittävä saada syötäväksi jotakin lämmintä. Hän hakee pimeän päässä esiin juhlavaatteensa, jotka hän illalla laski eräälle tuolille, ja sonnustakse pimeässä niin hyvin kuin voi. Mutta kun odotusaika tuntuu käyvän liian pitkäksi ja pimeys häntä kiusaa, pistää hän tulen pieneen sarvilyhtyyn, luottaen siihen, etteivät vartijat rupea sen vuoksi metelöimään eikä joulurauhaa rikkomaan, ja hän sipsuttelee nyt siellä ympäriinsä pienissä matalissa huoneissa.
Isä nukkuu vielä kissanunta ja pikku Sven on vielä aivan unelmiensa vallassa, vaikka hänellä onkin päänsä alla puuhevonen ja kädessä höyhenpallo. Karina, joka syksyllä pääsi ripille, nukkuu myöskin uudinten takana ja hän on ripustanut uuden samettiröijynsä ja Böhminkristallista tehdyn helminauhansa sängyn nurkkapatsaaseen. Joulupuu punaisine omenoineen ja Espanjan pähkinöineen heittää pitkän repaleisen varjonsa huoneeseen, joten siellä tuntuu melkein kamalan näköiseltä puolipimeässä. Mutta äiti menee keittiöön ja herättää Liisan, joka nukkuu seinänviereisellä penkillä ja tämä lennähtää tuiskuna pystyyn ja sytyttää kynttilän, hän näet ei pelkää, sillä hän on hyvä tuttu yövahdin kanssa ja keittiö onkin sitäpaitse pihan puolella. Vaan äiti koputtaa luudan varrella keittiön kattoon herättääkseen Ollin, puotipojan, joka nukkuu siellä ullakkokamarissa ja Olli vastaa jymäyttäen kolme kertaa saappaallaan laattiaan.
Sitten menee äiti takaisin perheen makuuhuoneeseen ja ompelee napin isän kiilloitettuun pyhäpaitaan, jossa on suuri, kova ja poimureunainen kaulusta, ottaa sen jälkeen kaapista Svenin punaset sukat, tarkastelee niitä valoa vastaan ja pistää neuleen sinne, toisen tänne. Herättää sitten Karinan, joka pistää pienet, sievät, kylvyn jälestä puhtoset jalkansa olkitohveleihin ja rupee pukeutumaan uutimen takana, — asutaan näet hyvin ahtaalla. Ja nyt herää Sven, jolla on poskessa puuhevosen painama punanen jälki, ja hän rupee heti heittelemään palloaan, joka lentää uutimen yli, mutta tulee sieltä heti takasin, vaan lennähtääkin palatessaan isän kasvoille; isäkin siitä herää, rupee haukottelemaan, toivottaa hyvää huomenta ja hyvää joulua suuresta sängystään, joka on tehty pienen talon malliseksi.
Pikkuveli tahtoo juosta uutimen taa katsomaan sisaren joululahjoja, vaan sisar huudahtaa, kieltää tulemasta, hän parhaillaan peseytyy.
Nyt vasta soi kirkossa aamukello ja kaikki toivottavat toisilleen Jumalan rauhaa. Äiti sytyttää haarakynttilät suuressa huoneessa ja Sven tulee sinne, istuutuu paitasillaan joulukuusen alle ja kuvittelee itselleen ja muille, että hän on metsässä; ohimennen purasee hän erästä omenaa takapuolelta, ettei sitä muka nähtäisi, vaan omena rupeekin pyörimään narun päässä ja silloin tulee äiti ja sanoo että hän antaa piiskoja, ellei poika heti mene pukeutumaan.