Vaan Liisa tekee tulen takkaan, liekki humajaa piipussa ja samassa pannaan maitopannu tulelle; äiti levittää liinan arkihuoneen suurelle ruokapöydälle ja asettaa kuppeja esiin; mutta isän paikalle asettaa hän kiilloitetun hopeamaljan. Hän tasottaa ja poimuttaa voin voiastiassa, leikkaa esiin joulukakkua ja joulusilavaa, sillä pitäähän saada palan purastuksi ennenkuin lähdetään joulukirkkoon.
Olli on jo hyvän aikaa ollut jalkeilla, käynyt tallissa, herättänyt rengin ja sukinut raudikot. Yhdessä vetävät he reen liiteristä ja pölyyttävät vällyt. Ennen pitkää ajavat he jo kirkkoreen kadulle ja Olli sytyttää tulisoihdon, joka niinkuin tulipalo valaisee huonerivit. Renki läiskäyttää piiskallaan merkiksi, että valmiita ollaan ja raudikot, parihevoset, korskuvat ja kaappivat kavioillaan maata, siten ilmaisten kärsimättömyytensä. Sisällä kauppiaan tuvassa juoksevat ihmiset edestakaisin hakien päällysvaatteitaan; pukeudutaan turkkeihin ja kallokkaihin, vyöt vyötetään vyötäreille ja karvakintaat käteen. Karina, joka ensiksi on valmiina, saa mennä ulos tarjoamaan miehille lämpöstä olutta. Isäkin on valmiina, kulauttaa pikarillisen lämmitettyä ranskanviiniä ja astuu pihalle. Äiti sulkee ja lukitsee kaikki ovet ja tulee viimeisenä ulos Svenin ja Liisan kanssa ja niin ollaan kaikki kadulla.
Reki on mahtavan suuri, tilava kuin purjevene; kolme on istuinlautaakin. Etummaiseen asettuvat isä ja äiti ja pikku Sven, toiseen Karina ja Olli ja takimmaiseen, taappäin istuttavaan, renki Juho ja Liisa, jotka pitävät tulisoihtoja käsissään. Isä istahtaa viimeiseksi, sillä hänen on ensin tarkastettava, että rinnukset ovat hyvin kiini ja että suitset ja mäkivyöt ovat kohallaan; kun hän sitten istahtaa rekeen, niin reuna rasahtaa. Hän ottaa suitset käsiinsä, kysyy vielä, onko mitään unhotettu, heilauttaa ruoskaa, katsoo päätään nyökäyttäen vanhan puutarhansa ikkunoihin ja niin sitä lähdetään. Ensin Suurtorille, siellä on kokouspaikka, johon on määrä saapua Tukholman hevosia omistavain porvarien, kaikki keskenään hyviä ystäviä. Tuollahan nuo jo istuvat reissään lihavat oluenpanijat ja laihat leipurit; koko torin valaisevat heidän savuavat tulisoihtonsa. Piiskat läiskivät, kulkuset kilisevät ja niin lähtee koko saattokulkue liikkeelle katua alas ja ulos kaupungin pohjoisesta portista.
— Saapa nähdä, miten veli Pekka ottaa meidät vastaan tänä vuonna! lausuu Paavo eukolleen kun on vähän tyynnytty ja tasaannuttu ajavissa riveissä.
— Miten niin? kysyy eukko hiukan huolissaan.
— Eihän sillä mitään syytä ole, mutta saattaa olla, että minä otin häneltä hyvänlaisen hinnan keväillä suoloista ja hän kuuluu siitä olleen hiukan myrkyissään, ovat ihmiset puhuneet.
— No, vaikka niin olisikin, niin tokko tuo tuota nyt osottanee. Ettehän te niin usein tapaa toisianne ja olettehan aina veljeksinä pitäneet toisianne, vaikk'ette oikeita veljeksiä olekaan.
— Mutta Pekka on pitkämielinen ja jos hän kerran on päässyt suuttumaan, niin tuskin siitä mitään tulee Karinan ja Matin aijotusta liitosta. Saa nyt nähdä.
Pikku Sven istuu heiniin vaipuneena keskessä ja pitelee kiini suitsiperistä, luulotellen että hän se siinä ajaa. Puotipoika Olli koettaa panna vireille lämpöisiä keskusteluja Karinan kanssa, vaan tämän ajatukset pyörivät toisaalla eikä hän vastaa paljo mitään. Mutta Liisa antaa kursailematta rekitoverinsa pistää hänen kätensä omaan suureen rukkaseensa ja pitelee toisin ajoin tulisoihtoa, kun Jussin kättä rupee kylmämään.
Ajetaan Brunckebergin harjua alas, siitä järvelle ja niin eteenpäin Upsalan tietä pitkin ja kohta rupeevat aamupimeässä männikön lomitse vilkkumaan tulet Solnan kirkosta, kauppias Paavo eroo toisista porvareista, hän näet lähtee ajamaan Vesteråsin tietä pitkin Spångan kirkolle. Svenillä on kohta hyvin paljo ihmeellistä nähtävänään; suuria joulukuusia on molemmilla puolin tietä ja niitä tulisoihtu aina toisinaan valaisee, vaan sitten ne taas häipyvät pimeään; hän luulee näkevänsä keijukaisia puunrunkojen takana, jossa ne heiluttavat punasia hattujaan, vaan isä kertoo hänelle, että se on ainoastaan soihdun punertava valo, joka siellä heijastelee, isä on näet valistunut kaupunkilainen, joka ei enää usko keijukaisia. Mutta Svenin mielestä nuo suuret joulukuuset juoksevat kilpaa reen rinnalla ja tähdet tanssivat niiden latvoissa, mutta äiti kertoo, että Jumala asuu tähdissä ja että tähdet tänään siitä syystä iloisina tanssivat, koska Jesuslapsi on syntynyt, ja sen Sven varsin hyvin oivaltaa.