— Hinta on huokea, nuo perhanan Liiviläiset saivat erinomaisen sadon viime syyssä.
— Ja sitä et soisi heille! Elä sadattele vuodentuloa, veljeni, et tiedä vielä milloin sinäkin sitä tarvitset.
— Mutta onhan minunkin elettävä!
— Kynnä, karhitse ja kylvä, niin saat sinäkin sadon!
— Joko taas jouduttiin kiistaan?
— Siitä joudumme aina kiistaan. Pappi rukoilee kirkossa Jumalalta hyvää vuodentuloa ja kaupunginkauppias se nurkuu, kun Jumala sadon antaa. Hyi sellaista väkeä, joka elää toisten hädästä!
Paavo aikoi vastata, vaan silloin ehtivät molempain eukot väliin ja rukoilivat, että miehet muistaisivat pitää joulurauhaa arvossa.
Velipuolet vaikenivat, vaan katselivat tuimin silmin toisiaan. Mutta Matti ja Karina joivat tuopin samasta reunasta ja eukot katselivat myhähdellen toisiaan.
— Annappas mulle suola-astia, virkkoi Pekka ja oikasi käsivartensa. Matti ojensi isälleen suola-astian, vaan sattui varistamaan vähän laidalta pöydälle.
— Elä kaatele jumalanviljaa, virkkoi Pekka, suola on tänä vuonna kovin kallista.