Paavo tunsi pistoksen, vaan malttoi vielä mielensä. Eukot rupesivat keskustelemaan muista asioista ja myrsky meni ohi. Kun oli heretty syömästä, menivät Paavo ja Pekka pihalle jalottelemaan ja katselemaan vainioita ja karjataloja. Ensiksi he pistäysivät ometassa.
— Mitäpä tästä maksat? kysyi Pekka vetäen sonnia hännästä.
— Jos teet siitä härän ja tuot sen keväillä kaupunkiin, niin silloin sanon.
— Ei se mutka vetele, minun sonniani ei viedä kaupunkiin.
— Saadaanpa nähdä, virkkoi Paavo.
— Saadaanko nähdä, hä? Olen kyllä kuullut teidän elkeistänne, vaan ei ne vielä ole onnistuneet. Elä nuolase ennenkuin tipahtaa.
— Saadaan nähdä, saadaan nähdä! Pekka ei tahtonut kysellä tarkemmin.
He jatkoivat kävelyään talliin.
— Entä tästä, mitä tästä maksat? kysyi Pekka ja nosti mustan oriinsa takajalkaa. — Kymmenen korttelia lanteilta.
— Minun oikeapuolinen raudikko on yksitoista ja vasemmanpuoleinen puoliyhdettätoista korttelia, kehahteli Paavo.
Sitä ei Pekka kuullutkaan, hän avasi oriin suun näyttäen sen terveitä hampaita.