— Tuo hevonenpa on kuin lammas, virkkoi Paavo. — Noin jos tekisit raudikolleni, niin et kuuntelisi enää käen kukuntaa.
— Kukin puhuttelee vertaistaan, sanoi mylläri kun puhutteli emäsikaa.
Keskustelu ei päässyt vauhtiinsa. Katseltiin lampaita, katseltiin porsaita, mutta Paavo oli kovin arvostelevalla päällä tai siirtyi keskustelu raudikkoihin ja se vaikutti aina häiritsevästi. Jouduttiin vihdoin taas ulkoilmaan ja tehtiin retki pelloille. Lumi peitti maan, ei siis voinut lausua mitään viljelysten laadusta, vaan Pekka osotti mihin syysvilja oli kylvettynä, mihin hän aikoi touon panna ja missä kesanto tulisi olemaan. Katsottiin sitten kuinka kuivia halot olivat ja koetettiin olkia, olivatko nuo hapanneet. Vielä silmäiltiin kanakoppiin ja arvosteltiin oliko hanhilla tarpeeksi lämmin vai liiaksiko oli.
Tällävälin oli tullut aamupäivä ja kohta soitettiin päiväjumalanpalvelukseen. Silloin mentiin taas kirkkoon ja otettiin siellä pienet unet päivällisen alle ja taas oli ruoka-aika käsissä. Syötiin pitkään ja vahvasti, kolme tuntia kesti ateriaa ja sen päälle vietettiin hämärähetkeä. Ukot lepäsivät kumpanenkin eri penkillä puolinukuksissa; eukot istuivat takan ääressä, jonka hiilos valasi parahiksi, ei ollut liian valoisa eikä pimeä, ja tarinoivat leipomuksistaan ja kuteistaan. Matti ja Karina istuivat siimeksessä vierekkäin pienellä arkulla ja kuiskailivat siellä omista asioistaan. Puotipoika Olli oli turvautunut Liisaan ja renki Jussi talon piikaan ja he istuivat olissa laattialla ja arvuuttivat toisilleen arvoituksia, jotka panivat pikku Svenin pään vallan pyörälle.
Vaan takan hiilos kävi yhä unisemmaksi ja keskustelut verkkasemmiksi. Ukkojen penkiltä kuului kuorsauksia, eukotkin nyökyttivät päätään istualtaan ja Matti ja Karina vetäytyivät yhä lähekkäämmäs. Rengeiltä ja piioilta olivat arvuutukset loppuneet ja koko talo lepäsi kohta mitä suloisimmassa iltapäiväunessa.
Talon emäntä heräsi ensimmäisenä ja silloin oli jo pilkkosen pimeä. Hän puhalsi takkaan, sytytti siitä päreen ja pani tulet kynttilöihin. Ukot heräilivät vähitellen ja liikettä rupesi kuulumaan. Pojat, tytöt ja eukot istuivat uudelleen sytytetyn takkavalkean ympäri syömään pähkinöitä ja kertomaan satuja. Paavo haki esiin mukanaan tuomansa viininassakan, josta he Pekan kanssa ottivat kulauksia keskustellessaan ja korttia iskiessään — sehän oli sopivin keino pitkäin talvisten iltain viettämiseen. Täytettyään maljansa ja kipattuaan — Pekka huomautti ohimennen, että tämä Espanjanviini oli hänestä liian imelää — puuttui Paavo rohkeasti ja suoraan siihen keskustelukysymykseen, joka olisi ollut selville saatava.
— No, veli Pekka, jos nyt tahdot puhua itse asiallisesta asiasta, niin elä enää ääneti istu, vaan avaa sanalippaasi.
— Se on minusta oikea tuuma, virkkoi Pekka. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että kun oikea Abraham tulee, niin silloin Saara tanssii. Hyvä! Paljoko lyöt pöytään pojasta?
— Saman minkä sinä tytöstä.
Pekka kynsi korvallistaan.