— Paeta? kysyi Pekka nöyrästi, muistaen muinaisia tapaturmiaan.
— Suus kiini ja seuraa mukana! Ja niin talutettiin musta, takasin portinpieleisen talon eteen, jossa matkustajat saivat odottaa puolen tuntia, ennenkuin reki oli tarkoin tutkittu ja heidän nimensä kirjoihin pantu. Heitä varotettiin ajamaan käyden ja niin saivat he vihdoin lähteä.
Kun he saapuivat kaduille, rupesivat jalakset piirtämään kiviin, sillä lumi oli kulunut pois. Musta veti ja ponnisti, mutta askel askeleelta vain päästiin eteenpäin eivätkä he käsittäneet, miten se saattoi olla niin raskasta. Pekka löi mustaa selkään, mutta tämä veti minkä jaksoi, reidet olivat pingoitetut ja tulta iski jalasten alla. Matti istui ja katseli korkeita talorivejä ja ihmetteli niitä merkillisyyksiä, joita seinissä näkyi; tuossa hevosenkenkä, tässä vaununpyörä, viulu tai pasuuna, täällä vaatteita, haarniskoita, pyssyjä, tässä leipurin rinkilä, tässä puusepän pöytä, tässä teurastajan lammas! — Niillä kai mahtaa olla niin ahdasta taloissaan, virkkoi Matti isälleen. Vaan samassa kävi lumipallo hänen lakkiinsa, joka lensi reestä, ja ennen pitkää olivat reen kannakset täynnä huutavia poikia.
— Menettekö vai… virkkoi Pekka.
Pojat vain härnäsivät näyttämällä kieliään. Silloin huiskasi Pekka ruoskallaan, vaan huiskasi niin onnettomasti, että ruoskan letka kävi erään leipurioppilaan kasvoihin, jolla oli vehnäsvakka käsivarrellaan; tämä pudotti vakan ja rämähti kamalasti ulvomaan. Ihmisiä hyökkäsi siihen ja muuan julmistunut seppä nousi rekeen, löi Pekkaa vasten kuonoa ja nenää, niin että tulta iski silmissä.
— Lyötkö sinä poikaa, sinä tolvanan maamoukka, huusi hän.
Matti yritti menemään väliin häätääkseen sepän pois isänsä kimpusta, vaan silloin asettui ihmisjoukko tämän puolelle ja siitä syntyivät yleiset pieksäjäiset Matti ja Pekka olivat jo saaneet aimo selkäsaunan kun kaupunginpalvelijat vihdoin ehtivät hätään, panivat kirjoihinsa maalaisten nimet ja kutsuivat heidät raastupaan.
— Täällähän on surkeampi olo kuin vihollisen maassa, sanoi Pekka, täällähän ei edes saa puolustautua.
— Mitä sinä sitten täällä teet, lannanvetäjä, rähisi seppä.
— Minäkö. Minunhan sitä täytyy tuoda teille ruokaa, sillä muuten kuolisitte nälkään, vastasi Pekka.