Vangittuina vietiin molemmat erääseen raastuvan alla olevaan pitkään holvikattoiseen huoneeseen, jossa oli ihmistä kaikenikäistä ja näköistä. Sarvilyhdystä heijasti heikko valo putkassa oleviin, jotka istuivat taikka loikoivat penkeillä pitkin seiniä. Talonpojat eivät koskaan ennen olleet nähneet tämänkaltaisia ihmisiä eikä tämmöisessä tilassa olevia, repaleiset vaatteet, revityt kasvot, hurjat liikkeet. Mutta kuinka kurjia ja masennettuja nuo ihmiset lienevät olleetkin, yhdessä seikassa he olivat kuitenkin yksimielisiä, nimittäin halveksiessaan ja sättiessään viimeksi saapuneita. He puhuttelivat heitä haukkumalla ja remahtivat pilkalliseen nauruun, aina kun Pekka avasi suunsa, vaikka he juuri itse puhuivat huonoa, turmeltunutta kieltä.
— Ottakaa tuoli ja istukaa, huusi muuan puolijuopunut jätkä heille heidän tullessaan.
Pahaa aavistamatta kiitteli Matti ja rupesi katselemaan missä tuolia olisi, vaan silloin kaikki pärskähtivät nauramaan.
Jätkä, joka nähtävästi suurten ruumiinvoimiensa ja liikkuvan kielensä perustuksella oli valinnut itsensä puheenjohtajaksi, rupesi nyt tulokkaita tutkimaan.
— Mitä olette tehneet, talonpojat, koska teille on suotu kunnia astua tähän jalosukuiseen seuraan?
— Emme ole mitään tehneet, vastasi Matti, vaikka isä viittaili häntä olemaan vaiti.
— Aivan samasta syystä siis kuin mekin, virkkoi jätkä. Mutta jos me emme tee mitään, niin se on meidän oikeutemme, mutta te, talonpojat, te olette luodut työtä tekemään! Vaan te ette tee työtä, ette viitsi. Pengotte hiukan maata kevätpuoleen, viskaatte sinne muutamia kourallisia ohria ja kuljeskelette sitten joutilaina katsellen miten se kasvaa. Onko se työtä? Tulee sitten kesä: silloin pidätte talkoita, tuotte tanssimalla heinän latoihin ja panette toimeen juomingit! Syksy kun tulee niin te menette maata, ja makaatte siinä koko pitkän talven! Onko tämä työtä? Kunpa teidät vietäisiin Elfsborgin vankilaan kiviä louhomaan, silloin saisitte tuntea työtä.
— Jos kateeksesi käy, niin rupea talonpojaksi, virkkoi Pekka.
— Minä talonpojaksi? Hyi hittoja, rupeaisinpa sitten mieluummin pyöveliksi. Kateeksi —, sanotko kateeksi? Käykö minun kateeksi? Tulkoonpa joku sitä väittämään! Tiedättekö miksi täällä istun? Jos sen sanoisin, niin saisitte nähdä käykö minun talonpoikaa kateeksi!
— No sano, sano, kehotti Pekka.