— Sanonko, hä, sinä sen ruissäkki! Se on sinun vikasi, juuri sinun! Tunnetko kauppias Paavo Hörningin, et, häntä et tietysti tunne. No hyvä, hänellä on viljakauppa ja viime kevännä antoi hän erään talonpojan petkuttaa itseään ja uskoi täydellä todella, että nyt tulisi katovuosi, osti viljaa minkä vain ostaa sai, niin että hänellä on aitat täpösen täydet. Mutta sitten tuli talonpoika taas ja valehteli, että siitä tulikin hyvä satovuosi; viljan hinta laskeusi niin, että kauppias Paavo joutui ahtaalle, hänen täytyi myödä hevosensa ja laskea pois työväkensä. Ja siten minä jäin työttä, olin irtolaisena ja jouduin tänne. Kas, ne ovat kaikki talonpoikaislurjusten juonia!
Matin silmät olivat suurina ja Pekka kävi alakuloiseksi.
— Ikävätä on kuulla mitä sanot, mutta eihän se minun vikani ole, että Jumala antaa hyvän vuodentulon, puhui Pekka.
— Pidä suusi aivan lukossa. Eikö ole sinun vikasi, että sinä kylvät niin tuhottoman paljo viljaa, että kauppiaat menevät nurin. Ole tyytyväinen siihen, mitä sulla on, niin saavat muutkin elää. Tekisipä hieman mieleni sinua löylyyttää, kun tuota kaikkea ajattelen. Löylyytänkö häntä, hä?
Seurakunnassa olivat mielipiteet eroavia. Muuan suutarinsälli vastusti ehdotusta, koska oli huomannut, että leipä huoistui kun talonpojat saivat runsaasti viljaa. Muuan rihkamakauppiaan palveluksessa oleva saksalainen puotipoika oli hyviin vuosiin tyytyväinen, sillä silloin ostivat talonpojat niin mielellään hänen rihkamiaan. Muuan huilunsoittaja, joka liikkui ympäriinsä apina selässään, ei kyllä vastustanut talonpojan pieksämistä, mutta hyviä vuosia hän suosi, koska silloin oli mainiot markkinat. Eräs teurastaja tarjousi auttamaan talonpojan pieksämistä, sillä kun nämä saavat hyvän sadon, nousee härkäin hinta korkeaksi. Muuan halkokauppias ei tahtonut lyödä ketään, mutta sen hän oli huomannut, että kun talonpoika saa hyvän sadon, käy hän ylpeäksi eikä tahdo myödä halkoja; toisin katovuosina, silloin saa syödä lihaa joka päivä ja halkoja saa miltei ilmaseksi. Suutari tahtoi nyt korjata äskeistä lausuntoaan siihen nähden, että hän nyt halkokauppiaan huomautuksen johdosta muisti nahan hinnan aina huoistuneen, kun talonpojan täytyi teurastaa karjansa. Rihkamakauppias korjasi myöskin edellisen lausuntonsa, sillä kaupunkilaiset, hänen varsinaiset ostajansa, ostavat saman verran olipa hyvä vuosi tai kato, sillä aina he jollain mutkalla korjaavat kärsimänsä tappion.
Jätkä, joka ristiin käyvistä lausunnoista ei päässyt mihinkään johtopäätökseen, arveli omasta puolestaan, että talonpoika kaikissa tapauksissa tarvitsi rökkiinsä, periaatteen kannalta, eihän selkäsauna ainakaan haitaksi ole. Mutta kun hän horjuvin askelin läheni Pekkaa, löi Matti, joka oli astunut väliin, yhdellä iskulla kurittajan maahan. Ja tämä, joka ei tarvinnut muuta kuin päästä pitkäkseen levätäkseen sameaa päätään, hän käytti nyt tilaisuutta ja jäi siihen makaamaan ja kun muiden ei tehnyt mieli kulkea samaa tietä, vallitsi kohta holvissa äänetön rauha.
Pekka ja Matti riisuivat turkit yltään ja tekivät vuoteen, levätäkseen yönsä.
— Tämähän on aivan kuin olisi joutunut tanskalaisten käsiin, tuumasi Pekka turkkiin kääriytyessään, ja kumminkin täällä ollaan olevinaan omain maamiesten joukossa. Mutta saatanee kai oikeutta huomenna.
Matti oli siitä hyvin epätoivoisena, ei hän uskonut, että kaupungin laki voisi antaa heille oikeutta ja hän pysyi siis hyvin nolona. Tavallisuuden mukaan luki hän iltarukouksensa ääneensä. Rukoili äidin ja morsiamen puolesta, pyysi Jumalaa suojelemaan heitä tulelta ja muilta vaaroilta, rukoili hyvää vuodentuloa ja hyvää esivaltaa ja lopuksi pyysi hän Jumalaa varjelemaan kaikkia ihmisiä, hyviä ja pahoja.
Tämä harvinainen tapaus herätti taas vireille läsnäolevan seurakunnan eroavat mielipiteet. Teurastaja sanoi ulkokultaisuudeksi rukoilla vihollistensa puolesta, sillä vihollista vastaanhan täytyy puolustautua, sehän on jokaisen velvollisuus. Suutari teki myrkyllisiä huomautuksia rukouksen johdosta hyvän sadon puolesta, sehän oli yhtä kuin rukoilla kanssaihmistensä häviötä, sanoi hän, viitaten äskeiseen kertomukseen kauppias Paavosta. Huilunsoittaja arveli, että esivallan puolesta ei pitäisi rukoilla, sillä sehän se rakentaa vankilat, jotka ovat kalliit ja tarpeettomat. Hän ei käsittänyt, mitä vankiloilla tehdään, kun ihmisellä on luonnollinen oikeus nauttia vapauttaan korkeimpana onnenaan. Hänellä ja hänen apinallaan ei ole koskaan ollut kotia, vaan he voivat hyvin, kunhan vain saavat olla vapaina. Halkokauppiaan mielestä ei ollut oikein rukoilla Jumalaa puuttumaan tulipaloasioihin; maksetaanhan palovartioille palkka, — talonpojat ovat kai sitä mieltä, ettei kenenkään pitäisi uskaltaa polttaa tulta takassaan, josta taas halonkauppias piti. Esivalta hänestä oli aivan tarpeeton, sillä jos eivät ihmiset tahdo pitää huolta itsestään ja omaisuudestaan, niin olkoot pitämättä, esivalta vain joutavastaan sotkeutuu muitten asioihin.