PALVELIJA. Roskaväkeä!
KUVAELMA.
Olavin työhuone. Perällä akkunoita, joista päivä paistaa; akkunan edustalla puita. Kristiina seisoo erään akkunan luona kukkia kastellen; pakisee ja jokeltelee lintujen kanssa, jotka ovat häkissä. Olavi istuu kirjoittaen; katselee ärtyneen näköisenä tuon tuostakin Kristiinan puoleen, niinkuin tahtoen saada hänet vaikenemaan. Tätä toistuu muutamia kertoja, kunnes Kristiina vahingosta pudottaa kukkaruukun.
OLAVI (polkaisee jalkaa).
KRISTIINA. Voi minun kukka-rukkaani! Näetkös Olavi, neljä nuppua taittui!
OLAVI. Kyllä näen!
KRISTIINA. Et, sinne et näe; tule lähemmäksi!
OLAVI. Rakas ystävä, minulla ei nyt ole aikaa.
KRISTIINA. Sinä et ole vielä vilaissut minun tiklivarpusiini, jotka tänä aamuna ostin sinulle. Eivätkö ne laula kauniisti?
OLAVI. Laulaahan ne!