KRISTIINA. Lue hiukan siitä ääneen.
OLAVI. En luule sinun ymmärtävän tätä.
KRISTIINA. Ymmärtävän! Eikö se olekkaan ruotsia?
OLAVI. On kyllä, mutta se on liian epäaineellista sinulle.
KRISTIINA. Epäaineellista! Mitä se merkitsee?
OLAVI. Et ymmärtäisi sitä jos sen sanoisin, mutta jos et ymmärrä mitä sinulle luen, niin ymmärrät mitä tarkoitetaan epäaineellisella.
KRISTIINA (ottaa puolivalmiin neuleen). Lue sinä, minä kudon.
OLAVI. Kuuntele tarkoin ja suo anteeksi, jos sinun käy ikäväksi.
KRISTIINA. Minä tahdon ymmärtää sinua; minä tahdon!
OLAVI (lukee). "Aine, ajateltuna abstraktsioniksi, erillisenä muodosta, on täydelleen predikaatiton, määräämätön ja määrittelemätön. Sillä ei todellisesta ei-olevaisesta, vaan ainoastaan todellisuuden ei-olevaisuudesta, se on olevaisesta, ajateltuna mahdollisuudeksi, voi jotain syntyä. Mahdollinen olevainen on yhtä vähän ei-olevaista kuin todellisuutta. Jokainen olio on siitä syystä toteutunut mahdollisuus. Aine on siis Aristoteleelle paljoa myönteisempi substraatti kuin Platolle, joka selittää sen puhtaaksi ei-olevaiseksi! Tästä huomaa miten Aristoteles saattoi käsittää aineen, muodon vastakohtana, myönteiseksi kielteisyydeksi."