KRISTIINA. Täytyykö minun edelleen jäädä tietämättömyyteen?
OLAVI. Ei, ei, ymmärrä minut oikein! Sinä hetkenä, jolloin sinä ymmärtäisit minkä minä ymmärrän, lakkaisit kunnioittamasta minua…
KRISTIINA. Jonakin korkeampana olent…
OLAVI. Kuten tahdot, mutta usko minua, sinä menettäisit sen, mikä sinut nyt tekee minua väkevämmäksi; voiman hallita omaa tahtoasi, ja silloin olisit pienempi kuin minä ja silloin en minä kunnioittaisi sinua! Ymmärrä mitä sanon; meidän ilomme on siinä, että luulemme liikoja toisistamme; säilyttäkäämme se harhaluulo!
KRISTIINA. Nyt en käsitä, mutta minun täytyy uskoa sinua, Olavi.
OLAVI. Jätä minut yksin, Kristiina, pyydän sinua.
KRISTIINA. Häiritsenkö sinua?
OLAVI. Minulla on vakavia ajatuksia pohdittavana. Sinä tiedät että odotan ratkaisua tänään. Kuningas on luopunut hallituksesta, koska hänen tahtoonsa ei ole suostuttu. Tänä päivänä joko pääsen päämäärääni tahi on minun alettava alusta!
KRISTIINA. Enkö saa olla iloinen tänään, Olavi, kun on juhannusaatto.
OLAVI. Miksi olet tänään niin iloinen?