KRISTIINA. Ei, tahdon odottaa! Minun täytyy pulma hänen kanssaan, ennenkuin hän kuolee… Olavi on kohta täällä!
LAURENTIUS. Sinä valvot Olavin vuoksi!
KRISTIINA. Niin, sinä et saa mainita että olin nukahtanut! Kuuletko!
LAURRENTIUS. Lapsi raukka! Sinä et ole onnellinen!
KRISTIINA. Kuka on sanonut että ihmisen tulee olla onnellinen?
LAURENTIUS. Tietääkö Olavi sinun olevan täällä?
KRISTIINA. Ei, sitä hän ei koskaan sallisi! Hän tahtoo pitää minua kuin pyhimyskuvaa hyllyllä. Kuta pienemmäksi ja heikommaksi hän minut tekee, sitä suurempi on hänen ilonsa laskea väkevyytensä minun jalkaini juureen…
ÄITI (herää). Lauri!
KRISTIINA (pidättää Laurin ja menee vuoteen ääreen).
ÄITI. Kuka siinä?