LAURENTIUS. Martti on huono ihminen!
ÄITI. Jumala, sinä rankaiset minua kovin! Minun lapseni asettuvat minun ja sinun väliin! Kielletäänkö minulta uskonnon lohdutus kuolinhetkelläni! Elämäni olette vieneet, tahdotteko nyt tuhota minun sielunikin — äitinne sielun! (Pyörtyy.)
LAURENTIUS. Sinä kuulet Kristiina! Mitä voimme tehdä! Pitääkö hänen kuolla semmoisen kurjan ihmisen käsiin kuin Martin ja kiittää siitä meitä vai onko hänen viimeinen rukouksensa oleva kirous. Ei, tulkoot sisään. Mitä ajattelet sinä, Kristiina?
KRISTIINA. Minä en tohdi ajatella mitään!
LAURENTIUS (menee ulos, palaa heti). Oi, se on kauheata. He ovat nukkuneet noppapelin ja lasin ääreen! Ja näiden tulee valmistaa minun äitiäni kuolemaan!
KRISTIINA. Mutta sano hänelle totuus!
LAURENTIUS. Hän ei sitä usko, hän heittää sen valheena meidän silmillemme.
ÄITI. Poikani! Kuule äitisi viime rukous!
LAURENTIUS (menee). Jumala antakoon sen anteeksi.
KRISTIINA. Sitä ei Olavi olisi koskaan tehnyt!