LAURENTIUS. Sinä puhut osaksi totta!… Olavi, kirkon lakeja sinä olet rikkonut laittomuuden ja sekasorron aikoina; mikä silloin sai jäädä silleen, on nyt rangaistavaa; älä pakoita kuningasta esiintymään huonompana kuin mitä hän on; älä pakoita lainrikkomuksillasi ja vallattomuuksillasi häntä rankaisemaan miestä, jolle hän tunnustaa olevansa kiitollisuudenvelassa!
OLAVI. Vallattomuutta on hänen hallituksensa; hänen tulee oppia sietämään sitä muissakin! Sanoppas: sinä olet kuninkaan palveluksessa? Sinä aiot estää minua?
LAURENTIUS. Aion.
OLAVI. Olemme siis vihollisia! Minä tarvitsen vihollisia, sillä vanhat ovat menneet!
LAURENTIUS. Olavi, veri…
OLAVI. Sitä en tunne muuta kuin mikä on sen alku: sydän!
LAURENTIUS. Sinä itkit kuitenkin äitiämme!
OLAVI. Heikkoutta, ehkä myös vanhaa kiintymystä ja kiitollisuutta, mutta ei verta! Mitä merkitsee veri.
LAURENTIUS. Sinä olet hyvin väsynyt, Olavi.
OLAVI. Niin, olen uuvuksissa, olen valvonut koko yön!