SMOOLANTILAINEN. Kiitos vaan, mutta en uskalla enempää, sillä pelkään että se on pahaksi! Nähkääs, minua odottaa akka ja lapset, ja nyt palaan kotiini — ilmoittamaan että olemme huti-hukassa — ei — sitä minä en uskalla. Kiitän teitä, herra saksalainen — ryypätään vielä pikkuhiukkasen!
SAKSALAINEN. No, se on järkevätä puhetta! (Juovat.)
SMOOLANTILAINEN (tyhjentää tuopin ja karkaa pystyyn). Hyi, tuhannen perkelettä, kun on väkevää! (Menee horjuen.)
SAKSALAINEN (tanskalaiselle). Hoo, äijä-parkaa, kunhan selviää humalasta!
TANSKALAINEN (nyökkää.) (Melu on kasvanut, soittoniekka soittaa. —
Kuuluu urkujen ääni kirkosta.)
WINDRANK. Onpa sentään kumma että kuningas sallii kapakan kirkonmuurissa!
SAKSALAINEN. Luulenpa että teitä vaivaa omatunto, kippari. Kuningas ei siitä tiedä!
WINDRANK. Niin, mutta nuo urut eivät soinnu tähän lauluun! Minä olen aina luonnostani ollut niinkuin jumalaapelkääväinen. Se on kotiperua minussa!
SAKSALAINEN (ivallisesti). Onnellinen se, jota on kasvatettu jumalanpelvossa! Teillä oli äiti, joka — —
WINDRANK (liikutettuna.) Äiti — niin! —