LAURENTIUS (jatkaa). "Niin vyötä nyt sinun kupees, nouse ja saarnaa heille kaikki, kuin minä sinua käsken."
OLAVI. Miksi et sinä lähde?
LAURENTIUS. Minä olen liian vanha.
OLAVI. Sinä olet pelkuri!
LAURENTIUS. Niin, sillä minussa ei ole sitä voimaa; mutta sinussa on
— Jumala antakoon sinulle nyt uskon.
OLAVI. Ah niin, kerran minussa paloi uskon liekki ja se paloi kirkkaasti, mutta munkit sen sammuttivat vihkivesillään, kun he tahtoivat manata perkeleen ulos ruumiistani!
LAURENTIUS. Se oli olkea, jonka piti roihuta loppuun; mutta nyt on Herra sytyttävä rovion, joka polttaa filistealaisten laihon. Joko tiedät mitä tahdot, Olavi?
OLAVI. En, mutta tunnen tukehtuvani kun ajattelen tätä kurjaa kansaa, joka huokaa vapautustaan. He huutavat vettä, elävää vettä, mutta ei ole ketään, joka voisi heitä virvoittaa.
LAURENTIUS. Hajoita ensin maahan tämä vanha laho rakennus, sen sinä voit! Herra itse on rakentava heille uuden!
OLAVI. Mutta silloin he joksikin aikaa jäävät taivasalle!