VÄLIVERHO.
Kirkonovi avautuu jälleen varovasti ja suntio (urkujenpolkija
ja kirkonvartia) vaimoineen astuu sisään, lyhty kädessä.
SUNTIO. Katri muoriseni! Piteleppäs hiukan lyhtyä sillä aikaa kuin minä suljen etulukon!
VAIMO. Rakas Pentti, valaiseppas ensin tätä kurjuuden pesää. Enpä olisi koskaan luullut, että kapakka on näin naapurissa! Sehän on hirveätä! Katsos noita suuria oluttynnyreitä.
SUNTIO. Entä viina sitten! Etkö tunne sen hajua. Rupee päätäni pakoittamaan, jos viivyn kauemmin.
VAIMO. Herra armahtakoon, mitä jumalatonta menoa täällä on pidetty!
SUNTIO. Muori kulta!
VAIMO. Mikä on?
SUNTIO. Minä voin niin pahoin, tiedätkö! Täällä alhaalla on niin kylmää ja kosteata!
VAIMO. Ehkä mennään kotia.