OLAVI. Inkvisitsioni!
ÄITI. Niin! se sen lain nimi on!
OLAVI. Jätä minut äiti, minun täytyy tänään saarnata!
ÄITI. Sinä et saa.
OLAVI. Ei mikään voi minua estää!
ÄITI. Olen rukoillut Jumalaa, että hän kääntäisi sinun sydämesi — kerron tämän sinulle, vaan sinä et saa siitä mainita — olin heikko vanhuuttani ja minun polveni eivät enää kannattaneet minua, silloin käännyin erään Herramme palvelijan puoleen ja pyysin häntä, joka seisoi lähempänä Jumalaa, lukemaan messuja sinun sielusi pelastukseksi. Hän kieltäytyi, sillä sinä olit pannassa. Voi, se on kauheata! Jumala antakoon anteeksi minun syntini, minä lahjoin hänen puhtaan omantuntonsa kullalla, perkeleellisellä kullalla, ainoastaan pelastaakseni sinut.
OLAVI. Mitä kuulen, äiti! Se ei ole mahdollista!
ÄITI (tarttuu Olavin käteen ja taluttaa hänet vasemmalle seinälle). Kuuletko, kuuletko! Hän rukoilee sinun puolestasi viereisessä kappelissa!
OLAVI. Se on siis se mumina, jonka kuulin. Kuka hän on?
ÄITI. Sinä tunnet mustaveli Martin —