OLAVI. Sinä luetat saatanalla messuja minun puolestani! Anteeksi, äiti — sinun hyvää tahtoasi kiitän, mutta…
ÄITI (itkee; polvillaan). Olavi, Olavi!
OLAVI. Älä minua rukoile! Äidin rukous voi kiusata lankeemukseen taivaan enkelitkin. Nyt on virsi lopussa, minun aikani on tullut! Kansa odottaa!
ÄITI. Sinä viet minut hautaan, Olavi!
OLAVI (kiivaasti). Herra Jumala on herättävä sinut! (suutelee hänen kättään) Älä enää puhu minulle, minä en tiedä mitä sanon!
ÄITI. Kuuletko! Kuuletko! Kansajoukko sorisee.
OLAVI. Minä tulen, minä tulen! Se Jumala, jonka käsi suojeli Danielia jalopeurain luolassa, on myös suojeleva minua! (menee saarnastuoliin).
(Seuraavan kohtauksen aikana sakastissa kuuluu kirkosta voimakas ääni puhuvan; sanoja ei kuitenkaan eroita. Jonkun ajan kuluttua kasvavaa sorinaa, lopulta huutoa.)
KRISTIINA (tulee). Tapasitko hänet, äiti?
ÄITI. Oletko täällä, lapsi? Käskin sinun jäädä kotiin!