Eläinten liha täytyi syödä raakana, mikä oli inhottavaa. Mutta aterialle, jolle nyt ruvettiin, tulivat kaikki raskaat vaimot ja ne, jotka olivat lasten tähden saaneet jäädä kotiin, ja pyysivät hekin syötävää. Ei kukaan tahtonut antaa omastaan. Silloin täytyi Lassin taas astua väliin, ja hän velvoitti jokaisen miehen, joka oli syntyneiden tai syntymättömien lasten isä, antamaan saaliistansa naisille. Mutta oli aivan mahdotonta saada selkoa isistä, sillä noina kolmena vuotena, jotka oli eletty Onnellisten saarella, olivat miehet ja naiset sekaantuneet toisiinsa pitämättä lukua isyydestä. Syntyi riitaa. Lassin täytyi jälleen mennä välittämään. Ja jaettuaan miehet ja naiset kahteen joukkoon hän käski kunkin naisen valita itselleen miehen. Sitten täytyi jokaisen naisen juhlallisesti luvata olla pitämättä yhteyttä muiden miesten kanssa, niin kauan kuin oma hankki hänelle ja hänen lapsilleen ruuan ja vaatteet. Tämän katsoivat kaikki varsin kohtuulliseksi. Mutta Petter Snagg, jonka aina täytyi hangotella vastaan, esitti kysymyksen, mitä miehen oli tehtävä, jos nainen oli uskoton, johon Lassi vastasi, että mies silloin lakkasi olemasta velvollinen elättämään naista, toisin sanoen oli oikeutettu eroamaan hänestä tai ajamaan hänet luotaan, sillä luonto ei ollut tarkoittanut, että toisen pitäisi työllään maksaa toisen ilot.
— Ja niin on meillä avioliitto valmiina taas, tuumi Lassi itsekseen.
Kaikki puolikasvuiset lapset saivat tehdä syötyjen eläinten luista ongenkoukkuja, punoa ruohoista siimoja ja ruveta kalastelemaan.
Niin eli nuori yhteiskunta jonkun aikaa varsin tukalata elämää. Talvi oli luolissa ankara, sillä heillä ei vielä ollut tulta.
Kevään tullen he kauhukseen huomasivat, että riista alkoi vähetä. Retket ulotettiin yhä loitommalle metsiin, mutta silloin saatiin nukkua taivasalla ja saaliin kotia-retuuttaminen oli raskasta työtä. Riita saaliista alkoi käydä yhä yleisemmäksi, ja rauha häiriintyi. Silloin sattui oikeaan aikaan, kun yhteiskunta oli jo perikadon partaalla, että pastori Axonius eräänä päivänä tuli kotia kylään tuoden muassaan kauan kaivatun tulikiven. Se oli palanen rikkikiisua. Mutta hän oli kateellinen löydöstään. Ja Lassi, joka yksin oli säilyttänyt muistinsa, lyöttäysi Axoniuksen kumppaniksi aarteen hoitoon. He olivat kauan nähneet, että kansa oli tyytymätön; he olivat huomanneet, että oli syntynyt jonkinlainen vastenmielisyys vaivalloista metsästystä kohtaan ja että kaikki kaipasivat niitä onnen päiviä, jolloin kenenkään ei tarvinnut tehdä työtä. Mieltenkuohu oli yleinen, ja halu päästä työnteosta levisi kuin synti koko yhteiskuntaan. Lassi ja Axonius, joilla oli täysi työ koettaessaan keksiä parannuksia jousien ja vaatteiden valmistuksen sekä riidanratkaisun alalla, eivät paljoa ehtineet metsästellä, jonka vuoksi heidän täytyi kerjätä ruokansa toisilta, jotka vain vastenmielisesti luopuivat omastaan. Aika oli tullut, jolloin he pääsivät kerjäämästä, kun he yhteiskunnalle tekemänsä suuren palveluksen vastineeksi saattoivat vaatia elatusta ja vaatteissa-pitoa. Talvi läheni, ja tulen tarve oli tuntuvampi kuin koskaan.
Lassi kutsui koko väen koolle. Sitten hän selitti, että oli välttämätöntä hajaantua eri tahoille ja etsiä uusia metsästysmaita. Tämä kävi päinsä vain siten, että kukin vei asunnon muassaan, sillä epävarmaa oli, tokko saattoi joka ilta löytää luolia. Mutta jotta kävisi laatuun asua teltassa, tarvittiin tulta. Se, joka voisi hankkia tulta milloin tahansa, olisi uuden ajan suurin mies. Pastori Axonius oli saanut luonnonjumalilta syvemmät tiedot luonnon salaisuuksista kuin kukaan muu, ja Lassi oli käyttämällä hyväkseen pastorin tietoja yhdessä hänen kanssaan keksinyt tulenteon taidon. Nyt hän kysyi yhteiskunnan jäseniltä, tahtoivatko he elättää hänet ja pastorin siitä hyvästä, että saivat tulikiviä.
Kokous vastasi raikuvalla suostumushuudolla.
Sitten Lassi laitatti rovion. Heitti näädännahan papin päähän ja ketunnahan hänen hartioilleen. Sitten hän jupisi, kääntyneenä päin aurinkoa, jota hän ylisti tulen lähteeksi, joitakin heprealaisia sanoja, joihin pappi vastasi käsittämättömällä pominalla. Sen jälkeen hän käski kansan langeta polvilleen. Sitten pappi iski tulen, ja rovio syttyi palamaan.
— Nyt, sanoi Lassi kaikuvalla äänellä, on uusi aikakausi alkanut. Tulen kera voimme retkeillä ympäri maata, eikä tule metsän anti meiltä koskaan puuttumaan. Hilivoo, hokus pokus, paraskit, parai, Mahomet!
Ja kaikki kansa hyppi kuin humalassa kauniin nuotion ympärillä. Mutta pappi, jota tahdottiin kumartaa kuin jumalaa, palasi kiireesti luolaan ja piiloutui sinne.