Kun Lassi oli ottanut kaikilta lupauksen, että he määräaikoina tulevat tuomaan veronsa, jakoi hän heille tulikiviä ja käski heidän heti tehdä telttoja, jakautua viiteen joukkioon ja mennä menojaan. Lisää tulta tarvitessaan he saivat tulla takaisin.
Seitsemässä päivässä he saivat teltat kuntoon, ja sitten he läksivät matkoihinsa metsiin, mutta sillä puheella, että kokoontuvat, paitsi tuliveron tuontiin, joka vuosi määräpäivänä talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin päivät alkavat pidentyä, juhlimaan kokon poltolla auringon paluuta ja tulen keksimistä. Sitäpaitsi selitti Lassi, että pastori Axoniuksen läheinen seurustelu jumalien kanssa ei enää sallinut hänen nähdä heitä niin usein kuin ennen; samaten antoi pastori Lassin kautta tietää, ettei hänen nimensä enää ollut Axonius, vaan oli se hänen tahdostaan oleva Ufka — syvämerkityksellinen sana, jonka varsinaista tarkoitusta Lassi ei vielä ollut keksinyt, sillä se oli niin syvällinen, että tarvittiin kuusi miespolvea sen selvillesaamiseen. Ja sitten he läksivät.
Mutta Lassi ja Axonius, eli, kuten häntä nyttemmin nimitettiin, Ufka, joiden ei tarvinnut metsästää, istuivat kotona valkean paisteessa herkutellen. Koska heillä oli ruokaa enemmän kuin jaksoivat syödä, lahjoivat he pian muutamia miehiä ja naisia, joilla ei myöskään ollut halua laukata pitkin metsiä, hoitamaan tultansa, paistamaan ruokaansa ja neulomaan vaatteitansa.
— Nyt on meillä herrat ja palvelijatkin, sanoi Lassi itsekseen. — Saa nähdä miten tämä päättyy.
KUUDES LUKU.
Aika laahusti eteenpäin, ja Lassi istui kaikessa rauhassa ja otti vastaan veroa. Mutta seuraavana vuonna suuren uhrin jälkeen hän odotti turhaan, ja nälänhätä uhkasi. Silloin hän lähetti liikkeelle Ufkan, pitkä, korpinhöyhenistä tehty takki yllä, tiedustelemaan ja pelottamaan vastahakoisia, jotta he toisivat veronsa. Kun Ufka palasi, oli hän revitty ja pahoinpidelty. Kansa ei enää uskonut häneen eikä tarvinnut Lassin tulikiviä, kun Petter Snagg oli keksinyt mistä niitä saatiin. Mutta Lassilla oli muuta varalla, sillä hän oli viisas mies, jolla oli muisti tallella. Heimojen kokoonkutsuminen ei enää hyödyttänyt mitään, mutta hän lähti hakemaan Petter Snaggia ja hänen heimoaan, sillä hän tahtoi lyödä hänet hänen omalla alueellaan ja todistajain läsnäollessa. Saavuttuaan vihdoin raskaan päivämatkan perästä Snaggin telttakylään hän astui esiin ja tervehti Petteriä kunnioittavasti, ja keskusteltuaan kahdenkesken he tekivät liiton uuden keksinnön perusteella. Heimo kutsuttiin kokoon, ja Snagg piti seuraavansisältöisen puheen.
Metsästäjäelämä ei ollut vailla vaivoja ja hankaluuksia. Välistä oli lihaa yltäkyllin, niin että sitä jäi mätänemään, välistä taas oli puute. Jonkun kerran oli tosin yritetty kuivaamalla säilyttää yltäkylläisyydestä jotakin, mutta menettelytapojen puutteellisuus oli tehnyt heidän toiveensa tyhjiksi. Nyt olivat Petter Snagg ja Lassi Hulling löytäneet salaperäisen kiven, jolla oli kyky estää lihaa, kalaa ja nahkoja mätänemästä. Tällä aikakauden suurimmalla keksinnöllä oli arvaamattoman laajakantoiset seuraukset. Nyt kävi laatuun metsästää määräaikoina ja sitten istua rauhassa, ja rauhassaistuminenhan oli elämän suurin, puhtain ja varmin nautinto. Jos heimo nyt tahtoi maksaa Lassille ja Petterille veroa, niin se sai heidän keksintönsä.
Jyrisevä suostumushuuto tuli vastaukseksi.
Petter jakoi sitten valkoista, rouhittua kiveä, jota nimitettiin suolaksi, ja kehotti kansaa tulemaan kerta viikossa noutamaan tarpeensa, jonka vastineeksi piti tuoda vero. Ja sitten Lassi palasi kotiansa.
Mutta verotuloja ei karttunut kovinkaan paljoa, sillä kapteeni Parta oli jo opettanut heimolleen savustamismenettelyn, joka oli tehnyt hänestä verottajan, ja partalaiset eivät huolineet suolasta.