Nigels oli nolattu, ja Bosse jatkoi:
— En tiedä mitään niin ihanaa kuin kuulla itseni puhuvan; ovatko muut samaa mieltä, siitä en ole ehtinyt ottamaan selkoa. Vai mitä arvelet, Kort?
Kainalosauva, joka näytti olevan tarkoituksenmukaisin vaivaisen kaikista ulottimista, pistäysi tällöin haukottelevan Kortin suuhun, mikä lystikäs temppu saavutti koko seuran äänekkään hyväksymisen.
— Kuulkaa nyt, junkkarit, mitä sanon teille! Te tiedätte, että pormestari ja korkeat herrat eivät anna sällien kokoontua puhumaan mitään järkevätä asioistaan, mutta jos he tahtovat kokoontua juomaan ja pelaamaan, niin sitä ei kielletä. Käpälät pöydälle siis, ottakaa likaisiin näppeihinne nämä kortit ja antakaa niiden läiskyä, sillaikaa kuin minä haastan järkevän sanan. Vainuan näet jonkun mestarin äkkiarvaamatonta tuloa, sillä ne eivät liiaksi luota meihin. Peli käymään, niin minä juttelen.
Kortit läiskyivät, ja Bosse puhui:
— Vanhan testamentin äijillä oli kaunis tapa viskata joku miehistä mereen, kun milloin joutuivat laivoineen myrskyyn. En tahdo suosittaa tätä tapaa siksi, että se on vanha, vaan siksi, että se on hyvä. — Meidän sällipurtemme on merihädässä, ja yksi on heitettävä mereen. Olette valinneet minut. Se on hyvä valinta. Ei ole minulla isää, joka jäisi itkeä tillittämään, eikä mainetta pilattavana, sillä kahdesti olen istunut tyrmässä juopumuksesta. Ei ole tyttöjä kintereilläni juoksemassa eikä lapsimukuloita liioin, sillä laki ei salli tällaisten krokotiilien lisätä sukuaan, ja siinä se tekee oikein, sillä muuten saisi pian hakata kaikki metsät noiden suloisten sikiöiden kainalosauvoiksi ja puujaloiksi; ja sitten voin sanoa teille, että se, jolla on keuhkot selässä ja sydän alhaalla suolien seassa, ei elä niin hemmetin kauan. Ei siis sääli miestä! Bosse menee mereen! Mutta yhtä asiaa hän pyytää, yhtä ainoata! Teidän tulee osoittaa uskovanne, että hän tekee oikein, ja ettei hän tee sitä ainoastaan itsensä tähden, sillä hänellähän ei ole paljoa kadotettavana. — Huomenna hän alottaa mestarinäytteensä suorittamisen, sillä sitä ei kukaan voi häneltä kieltää. Mitä sitten tapahtuu, saatte nähdä, ja sitä hän ei vielä tiedä itsekään, se riippuu onnesta. — Ja nyt, vannokaa tämän pitkän käsivarteni kautta, ettette petä minua ettekä ryömi nurkkien taa piiloon, kun alkaa paukkua! Vannokaa!
— Kautta kaikkien pyhien ja perkeleitten, jupisivat sällit pannen sormensa sauvalle.
— Amen! sanoi Boo. — Ja nyt antakaa läiskyä taas, sillä kuulen mestarin kompuroivan portaita ylös, ja meidän on näytettävä hänelle, että olemme luvallisissa ja kunnioitettavissa puuhissa.
Kohta sen jälkeen mestari astui tupaan askelin, joiden piti esittää hiipimistä, mutta jotka runsaan oluenjuonnin johdosta pikemmin muistuttivat pilttuussaan meiskaavan äksyn hevosen kaviontöminää. Sällit tervehtivät häntä riemuhuudoin, ja Boo piti hänelle puheen, joka päättyi niin, että mestaria pyydettiin mukaan pelaamaan viatonta keihäsmiestä, ja seuraus oli, että mestari pian istui pöydän päässä koura täynnä korttilehtiä. Mutta kun tuli Boon lyöntivuoro, oli hän kadonnut, sillä hän tiesi mitä huomispäivä hänelle merkitsi.
* * * * *