— Valapatot, kyttyräselät! Juoksetteko vasikannahan tautta! Muistatteko miten vannoitte kautta pyhien ja perkeleitten, että pysytte lujina, yöllä kun olitte korttia pelaavinanne? Näyttäkää, hirtehiset, naamannekin minulle älkääkä vain selkäpuolta, tai muuten keppini lankee kiusaukseen ja tulee tehneeksi syntiä!
Mutta kaikki he juoksivat pakoon nähdessään pormestarin ja kaupungin asemiehet, jotka tulivat ja piirittivät Boon ja hänen myymälänsä.
Silloin Bossen ääni vaikeni; vastustamatta hän antoi ottaa kiinni itsensä ja viedä kaupungin vankilaan, jonka jälkeen hänen myymätön varastonsa pantiin takavarikkoon.
Portista vietäessä hän katsoi taakseen hyvän tuulen puuskassa ja virkkoi ammatinvanhimmalle:
— Toivottavasti kannunvalaja-ammattikunta, joka suojelee elinkeinoa, myöskin suojelee sen harjoittajia. Siksi tahdon sivumennen mainita, että mieluummin nukun naudankarvoilla kuin muurikivillä ja että pidän tuoreesta lihasta enemmän kuin homeisesta leivästä; hyvä olut on aina ollut heikkouteni, ja toivon, että korkeat suojelijani muistavat pitää huolta huoneeni lämmityksestä ja siivoamisesta.
Ja hän loikkasi tyrmään, rohkein mielin, mutta vähäisin toivein.
* * * * *
Kuusi päivää Boo istui tyrmässä. Ei kukaan saanut tavata häntä vankilassa, mutta oven läpi sai puhua hänen kanssaan. Nämä puhelut ne harmittivat häntä enemmän kuin kylmyys ja kosteus. Tuli hyviä neuvoja jälkeenpäin, tiedonantoja, kehotuksia, ehdotuksia.
— Mitä se kannattaa? — Miksi rettelöidä? — Mitä sinä siitä hyödyt?
— Onko se oikein?
Mutta pahinta oli, kun äitimuori tuli Etelävuorilta, missä hänellä oli lehmä ja tölli. Eukko oli vanhuuttaan raihnas ja kuuro ja oli vain hämärästi tajunnut syyn poikansa vangitsemiseen. Hänkään ei päässyt tyrmään sisälle, vaan sai keskustella oven takaa, mikä sai aikaan vallan hirveitä sekaannuksia.