Mutta kuului myöskin ihmisystävällisempiä lausuntoja, kuten tällaisia: Pikku kapitalisti parat, joilla ei olla muuta kuin rahansa, millä elää! Mihin he joutuvat! Herra varjele, mikä onnettomuus! Tässä täytyy valtion tulla avuksi. Voi, voi!
Kun tuli mahdolliseksi jatkaa, luki johtaja hallinnon ylistyspuheet toimeenpanevalle johtajalle ja kaikille virkailijoille, jotka "vaivaa säästämättä ja erikoisella ahkeruudella ovat hoitaneet epäkiitollisia tehtäviä" j.n.e. Tämä vastaanotettiin suoralla, rehellisellä ivalla.
Sitten luettiin tilintarkastajien kertomus. He olivat (kun kaitselmusta taas oli jäsäytetty) huomanneet asiat kaikin puolin hyvin, jotteivät sanoisi huolellisesti, hoidetuiksi ja he olivat inventeerausta tehdessään havainneet kaikki takuusitoumukset oikeiksi (!), jonka vuoksi he puolsivat täydellistä vastuunvapautta hallitukselle, samalla lämpimästi tunnustamalla sen rehelliset ja vaivaloiset pyrkimykset.
Vastuunvapaus luonnollisesti myönnettiin. Sen jälkeen selitti toimeenpaneva johtaja, ettei hän katsonut voivansa vastaanottaa hänelle tulevaa osapalkkaa (100 riksiä), vaan tahtoi hän luovuttaa sen vararahaston vahvistamiseksi. Tämä otettiin kättentaputuksella ja naurulla vastaan. Lyhyen iltarukouksen jälkeen, s.o. kun oli nöyrästi pyydetty kaitselmusta tulevana vuonna antamaan 20 prosenttia, hajotti maamarsalkka vuosikokouksen.
KOLMASTOISTA LUKU.
Kohtalon sallimus.
Rouva Falk oli samana iltana, jolloin mies oli mennyt Tritonin kokoukseen, saanut kotiin uuden sinisen samettileningin, jolla hän nyt jo etukäteen aikoi suututtaa revisorin rouva Homania, joka asui vastapäätä, kadun toisella puolella. Eikä mikään ollut helpompaa ja yksinkertaisempaa, sillä hänen tarvitsi vain näyttäytyä ikkunassa — ja siihen hänellä oli tuhansia syitä, tarkastellessaan niitä kotivalmistuksia, joilla hän "musertaisi" vieraansa, joita hän odotti saapuvan kello seitsemältä. Lastenseimi Betlehemin johtokunta nimittäin kokoontuisi tarkastamaan ensimmäistä kuukausikertomusta, ja kun johtokuntaan kuuluivat: revisorin rouva Homan, jonka mies, rouva Falkin mielestä, oli ylpeä, siksi että oli virkamies, hänen armonsa rouva Rehnhjelm, joka oli ylpeä sentähden, että oli aatelia, ja pastori Skåre, joka oli kotisaarnaaja kaikissa hienoissa perheissä ja piti siksi muserrettaman, niin oli koko johtokunta muserrettava niin suurenmoisella ja rakastettavalla tavalla kuin suinkin. Näytelmä oli pantu alulle jo varemmin suurissa kutsuissa, jolloin kaikki vanhat huonekalut, joilla ei ollut vanhuuden tahi taidearvoa, oli hylätty ja korvattu häikäisevän uusilla. Esiintyviä henkilöitä hoitelisi rouva kokouksen loppuun saakka, jolloin sitä häiritsisi Falk, joka saapuisi kotiin jonkun amiraalin seurassa — hän oli luvannut vaimolleen amiraalin, virkapuvussa ja kunniamerkit rinnassa — ja sitten Falk ja amiraali pyytäisivät päästä seimen maksaviksi jäseniksi ja Falk samalla lahjottaisi jonkun määrän siitä voitosta, jonka hän niin ansaitsemattomasti oli saanut Triton yhtiön osinkojen jaossa.
Rouva oli lopettanut askareensa ikkunan luona ja järjesti nyt helmiäisillä kirjailtua jakarandaista pöytää, jonka ääressä kertomuksen korehtuuri luettaisiin. Hän pyyhki pölyn agaatti-mustepullosta, asetti hopeaiset kynävarret kilpikonnan-luiseen pitimeen, käänsi krysoprassi-vartisen sinetin siten, ettei porvarillista leimaa näkyisi, ravisti varovasti hienoimmasta teräslangasta valmistettua rahalipasta, jotta muutamien sinne pistettyjen arvopaperien (hänen käsikassansa) numerot voi lukea, ja jakoi sitten viimeiset käskynsä palvelijalle, joka oli juhlapuvussa. Ja sitten istui hän salonkiin huolettomaan asentoon, jossa hänet sitten yllättäisi ilmotus ystävättärensä revisorskan tulosta, joka kyllä saapuisi ensiksi — ja sen hän tekikin. Ja rouva Falk syleili Evelyniä ja suuteli häntä poskelle, ja rouva Homan syleili Eugenietä, joka otti hänet vastaan ruokasalin kohdalla, jossa hän tätä pidätti, kysyäkseen tämän neuvoa uuden kaluston suhteen. Ja revisorin rouva ei tahtonut viipyä linnotusmaisen Kaarle XII:nnen aikuisen tammikaapin ääreen eikä nähdä sen korkeita japanilaisia maljakoita, koska tunsi itsensä siitä muserretuksi, vaan hän kääntyi kynttiläkruunuun päin, joka oli hänestä liian uudenaikainen, ja ruokapöytään, joka ei ollut samaa kuosia; sitäpaitsi hänen mielestään ei öljyväripainoksilla ollut mitään tekemistä vanhojen perhemuotokuvien joukossa ja hän tarvitsi hyvän aikaa selittääkseen erotusta öljymaalauksen ja öljyväripainoksen välillä. Rouva Falk töytäsi kaikkiin huonekalun kulmauksiin herättääkseen ystävättären huomiota uuden samettileninkinsä kahinalla, mutta onnistumatta. Hän kysyi ystävättäreltä, mitä hän pitää salongin uudesta brysselimatosta, ja tämän mielestä se oli verhoihin verraten väreiltään räikeä, josta rouva suuttui ja lakkasi kysymästä.
Istuuduttiin salonkipöydän ääreen ja alettiin heti käyttää hyväkseen pelastusrenkaita — valokuvia, luettavaksi kelpaamattomia runokirjoja ja muuta sellaista. Pieni paperilehti osui revisorin rouvan käsiin; se oli kultareunuksista ruusupaperia ja otsikko kuului: "Tukkukauppias Nicolaus Falkille, hänen täyttäessään neljäkymmentä vuotta."
— Ah, kas tuossa on se runo, joka luettiin kutsuissa. Kuka sen nyt taas onkaan kirjottanut?