— No, silloin saanen minä ehdottaa erään nuoren miehen, jolla on vakavat mielipiteet, ja jonka luulen sopivan. Onko johtokunnalla mitään sitä vastaan, että notario Eklund valitaan seimen kamreeriksi kohtuullista palkkiota vastaan?
Ei, sitä vastaan ei naisilla ollut mitään, varsinkin koska pastori Skåre häntä suositteli, ja sen pastori Skåre voi tehdä sitä mieluummin, koska notario oli hänen läheinen sukulaisensa. Ja niin seura sai kamreerin, kuudensadan riksin palkkiota nauttivan.
— Hyvät naiset, puhui pastori, voimmeko katsoa työskennelleemme kylliksi viinamäessä tänä päivänä?
Hiljaisuus. Rouva Falk silmää ovelle, eikö mies jo tule.
— Minun aikani on täperällä, ja huomaan, etten enää voi viipyä. Onko kellään mitään lisättävää? — Ei! — Rukoillen Jumalan apua yrityksellemme, joka niin kauniisti on alkanut, toivon minä meille kaikille armoa ja siunausta, enkä voi tehdä sitä paremmilla sanoilla kuin hän itse meille on opettanut, opettaessaan meidät rukoilemaan Abba, rakas Isä, Isä meidän…
Hän vaikeni, kuin hän olisi pelännyt kuulla omaa ääntään, ja seura peitti kasvonsa käsiinsä, ikäänkuin olisivat hävenneet katsoa toisiaan silmiin. Äänettömyys tuli pitkä, pitempi kuin saattoi odottaa; siitä tuli liian pitkä, mutta kukaan ei uskaltanut sitä lopettaa; tirkistettiin sormien lomitse, eikö joku alkaisi liikkua, kun kiivas soitto eteisessä vetäisi seuran taasen maan päälle.
Pastori otti hattunsa, joi lasinsa pohjaan ja hän muistutti hieman sellaista, joka aikoo hiipiä tiehensä. Rouva Falk säteili, sillä nyt tulisi muserrus, ja kosto, ja hyvitys, ja pirteä tuli säteili hänen silmistään.
Ja kosto tuli ja muserrus myöskin, sillä palvelija toi kirjeen, jonka huomattiin olevan mieheltä ja se sisälsi — sitä eivät vieraat saaneet tietää, mutta näkivät tarpeeksi, selittääkseen heti, etteivät he kauemmin tahdo vaivata, ja että heitä kotona odotetaan.
Hänen armonsa, joka mielellään tahtoi jäädä rauhottamaan nuorta rouvaa, jonka ulkomuoto ilmaisi suurta levottomuutta ja mielipahaa, ei kuitenkaan saanut siihen kehotusta, vaan hänelle päinvastoin osotettiin niin silmäänpistävää huomiota saamaan päällysvaatteet ylleen, että näytti siltä, kuin tahdottaisiin hänet nähdä kadulla niin pian kuin suinkin.
Erottiin koko lailla hämillään, askeleet kaikuivat rappusissa, ja poismenijät voivat päättää hermostuneista nykäyksistä lukossa, joka suljettiin heidän jälkeensä, että emäntä parka kaihosi yksinäisyyttä päästääkseen tunteensa valloilleen. Ja sen hän teki. Jäätyään suuriin huoneisiin yksikseen purskahti hän hillittömään itkuun; mutta ne eivät olleet niitä kyyneliä, jotka putoavat kuin toukokuun sade vanhaan, tomuuttuneeseen sydämeen, vaan kiukun ja vihan sappi nyt himmensi sielun peilit ja sitten tippui alas ja söi kuin happo terveyden ja nuoruuden ruusuja.