Näytti kuin olisi Rehnhjelmin takin lieve tarttunut johonkin naulaan juuri hänen mennessään ulos, sillä niin äkkiä hän pysähtyi ja kääntyi ympäri ikäänkuin nähdäkseen, miltä viimeiset sanat näyttivät, mutta hän näki ainoastaan punaiset ikenet, jotka muistuttivat kidutuskonetta ja verellä marmoroidut silmät, jonka vuoksi hän ei tuntenut halua vaatia selitystä, vaan riensi kaupunginkellariin syömään päivällistä ja tapaamaan Falanderia.
Tämä istui jo pöytänsä ääressä tyynenä ja välinpitämättömänä, ikäänkuin olisi valmistautunut vastaanottamaan pahinta, olkoon mitä lajia tahansa. Häntä ei siis ihmetyttänyt, että Rehnhjelm oli saanut välikirjan, vaikkakin hän synkkeni melkoisesti kuultuaan sen.
— Mitä muuten pidät johtajasta? kysyi Falander.
— Yritin antaa hänelle korvapuustin, mutta en uskaltanut.
— Sitä ei johtokuntakaan uskalla tehdä ja siksi hän hallitsee. Tulet aina näkemään, että raakuus hallitsee. Tiedätkö, että hän on näytelmäkirjailijakin?
— Olen kuullut niin!
— Hän tekee jonkunlaisia historiallisia näytelmiä, jotka aina menestyvät ja saavuttavat suosiota, mikä johtuu siitä, että hän kirjottaa rooleja luonteiden asemasta; hän laittaa näyttämöltä poistumiset sellaisiksi, että niille taputetaan käsiä, kiskoo voittoa n.s. isänmaallisella tunteella. Muuten eivät hänen henkilönsä milloinkaan osaa puhua, vaan ne riitelevät eli, kuten sanotaan, nalkuttavat: miehet ja naiset, vanhat ja nuoret, kaikki tyynni, niin että hänen tunnettua näytelmäänsä "Kuningas Kustaan pojat" syystä sanotaankin viisimellakkaiseksi historialliseksi nalkutukseksi, sillä siinä ei ole kohtauksia, vaan selviä mellakoita, perhemellakoita, katumellakoita, valtiopäivämellakoita ja niin edespäin. Repliikkien sijasta sanotaan pistopuheita, jotka eivät saa aikaan kohtauksia, vaan mitä kauheimpia kahakoita. Vuoropuhelujen sijaan hän panee kinasteluja, joissa esiintyvät sättivät toisiaan, ja suurin dramaattinen vaikutus saadaan aikaan käsirysyllä. Arvostelu sanoo, että hän on suuri kuvatessaan historiallisia luonteita. Kuinka on hän siis kuvannut Kustaa Vaasan mainitsemassani näytelmässä? Leveäharteiseksi, pitkäpartaiseksi, kovaääniseksi, hillitsemättömäksi ja käsistään väkeväksi mieheksi — hän muun muassa rikkoo pöydän Vesteråsin valtiopäivillä ja potkaisee mäsäksi ovenpeilin Vadstenan kokouksessa. Mutta kerran oli arvostelussa, että hänen näytelmissään ei ole ajatusta; silloin hän suuttui ja rupesi kirjottamaan tapahuvinäytelmiä, joissa oli ajatusta. Hänellä on poika, joka kävi koulua (hän on nainut, tuo kummitus) ja käyttäytyi huonosti, niin että sai patukkaa. Heti kirjotti isä tapahuvinäytelmän, johon piirsi opettajat ja osotti, miten epäinhimillisesti nuorisoa nykyaikana kohdellaan. Toisen kerran sai hän oikeudenmukaisen arvostelun, ja heti värkkäsi hän tapahuvinäytelmän, johon piirsi kaupungin vapaamieliset sanomalehtimiehet! No niin, saa hän minulta olla rauhassa!
— No, mutta miksi hän vihaa sinua?
— Siksi, että kerran eräässä harjotuksessa sanoin don Pasqvale, vaikka hän oli selittänyt sen olevan Paskal. Seuraus: minut pakotettiin sakon uhalla sanomaan niinkuin hän käski, jolloin hän selitti, että koko maailma saa sanoa miten tahtoo, mutta täällä sanotaan Paskal, sillä niin se on.
— Mistä hän on tullut? Mikä hän on ollut?