— Vai niin, sinä syytät minua valehtelemisesta?
— Ah en! Minä vain laskin leikkiä.
— Etkö sinä luule, etten minä näe, kuinka sinä olet kyllästynyt minuun. Etkö luule, etten sitä eilen illalla nähnyt, kun sinä olit niin huomaavainen tuota yksinkertaista Jennyä kohtaan, ettei sulta riittänyt ainoatakaan sanaa minulle koko iltana.
— Sinä siis olet mustasukkainen?
— Minä? En, tiedätkö, en rahtuakaan! Jos pidät häntä minua parempana, niin ole hyvä! Se ei liikuta minua ei niin hituistakaan!
— Soo? Sinä et ole mustasukkainen? Se on tavallisissa oloissa ikävä asia!
— Tavallisissa oloissa? Mitä sinä sillä tarkotat?
— Tarkotan — hyvin yksinkertaisesti — että olen kyllästynyt sinuun, kuten äsken itse sanoit!
— Sen sinä valehtelet! Sinä et ole!
Hän liikutti sieramiaan, näytti hampaitten latvoja ja pisti silmäneuloillaan.