— Minä sanon sinulle vain: Jumalalle kiitos, että tämä kirottu kesä nyt on ohitse! Minun puolestani voisi olla koko vuoden talvea! Ei siinä kyllin, että saa itse kärsiä, täytyy vielä katsella, kuinka toiset huvittelevat! Minä en jalallanikaan ole ollut tullien ulkopuolella! Oletko sinä?
— Minä en ole nähnyt kuusta sen jälkeen kuin Lundell jätti Lill-Jansin kesäkuussa! Mutta miksi juuri pitäisi nähdä kuusia! Ei se niin välttämätöntä ole! Eikä se ole mitään ihmeellistäkään! Mutta se, että ei saa niitä nähdä, se se tuntuu niin katkeralta!
— Niin, siitä me emme nyt välitä; tuolla idässä menee pilveen, niin että huomenna saamme sadetta, ja kun aurinko taas näyttäytyy, niin on meillä syksy. Terve!
Ygberg katseli punssia kuin olisi luullut sitä myrkyksi, mutta joi kumminkin.
— No, jatkoi Falk, sinähän se kirjotit Smithille tuon kauniin kertomuksen suojelusenkelistä eli merivakuutusyhtiö Tritonista. Eikö se ollut vastoin vakaumustasi?
— Vakaumustani? Ei minulla ole mitään vakaumusta!
— Eikö sinulla ole?
— Ei! Ainoastaan tuhmilla ihmisillä on!
— Oletko sinä siveetön, Ygberg?
— En! Katso, jos tuhma ihminen saa ajatuksen, joko itsestään tahi toiselta, niin korottaa hän sen vakaumuksekseen ja pitää siitä kiinni ja ratsastaa sillä, ei siksi että se on vakaumus, vaan siksi että se on hänen vakaumuksensa! Mitä kyseessäolevaan yhtiöön tulee, niin uskon minä sen olevan huijausta! Se kyllä vahingoittaa monta ihmistä, osakkeenomistajia, mutta samalla saattaa se toisille, johtokunnalle ja virkailijoille, sitä enemmän iloa, ja silloinhan se siis kumminkin on saanut aikaan paljon hyvää!