— Siksi, että on asianhaaroja. Sinulle voin sen sanoa! Minä en ole naimisissa.
— Et naimisissa? Sinä, alttarin ja tapojen puolustaja, höllytätkö sinä pyhiä siteitä?
— Köyhyys, asianhaarat! Mutta minä olen yhtä onnellinen silti! Vaimoni pitää minusta ja minä hänestä, siinä kaikki! On vielä toinenkin asia! Lapsi jäi sattuneesta syystä kastamatta; se oli kolmen viikon vanha kuollessaan; ja siksi se ei saa pappia haudalle, mutta sitä minä en uskalla sanoa vaimolleni, hän joutuisi epätoivoon. Siksi olen sanonut hänelle, että pappi yhtyy meihin kirkkomaalla; tämä sitä varten, että tiedät. Hän jää tietystikin kotiin. Sinä tapaat ainoastaan kaksi henkilöä: toisen nimi on Levi, Tritonin johtajan nuorempi veli ja on yhtiön konttorissa; hän on rakastettava nuorukainen, harvinaisen hyväpäinen ja vielä hyväsydämisempi. Älä naura, näen kyllä, että sinä luulet minun lainanneen häneltä rahaa; niin tosin olen tehnytkin, mutta hän on mies, josta sinä varmaan tulet paljon pitämään! Ja sitten vanha ystäväni tohtori Borg, joka on hoitanut lasta. Hän on ennakkoluuloton mies ja hyvin edistysmielinen — häntä kyllä tulet ymmärtämään. No, nyt kai tulet; vaunuihin menee meitä neljä ja tietenkin pieni kirstu.
— Kyllä minä tulen!
— Mutta nyt pyydän sinulta vielä yhtä asiaa. Katsos, vaimollani on uskonnollisia epäilyksiä pienokaisen autuudesta, koska tämä kuoli kastamatta, ja hän kysyy asiasta kaikkien ihmisten mielipidettä saadakseen mieleensä rauhan.
— No, kai sinä osaat augsburgilaisen tunnustuksen?
— Ei nyt ole kysymys mistään tunnustuksista.
— Mutta kirjottaessasi lehteen on aina kysymys virallisesta uskosta.
— Lehdessä, niin, sehän on yhtiön asia — jos yhtiö tahtoo ylläpitää kristinuskoa, niin saahan se sen tehdä; kun minä olen yhtiön työssä niin … se on asia sinänsä se… Ole yhtä mieltä hänen kanssaan, jos hän sanoo uskovansa, että lapsi on autuas!
— No niin, tehdäkseni ihmisen onnelliseksi minä kyllä voin kieltää uskonnon, varsinkin kun se ei ole minun. Mutta sinun täytyy sanoa nyt myöskin, missä sinä asut!