— Ja sitten sinä moitit kastetta, jatkoi Borg. Minä en salli kenenkään moittivan kastetta — sen tahdomme tehdä itse! Ja sitten sinä näykit vanhurskauttamisoppia! Älä tee sitä; en kärsi kenenkään toisen näykkivän uskontoamme.
— Siinä Borg on oikeassa, sanoi Struve, jos nimittäin rajottaudumme siihen, ettemme lainkaan moiti kastetta emmekä muita pyhiä totuuksia, ja minä pyydän, että kaikki tällainen kevytmielinen keskustelu kiellettäisiin tästä seurasta tänä iltana.
— Sinä pyydät? karjasi Borg. Mitä sinä pyydät? — No! Minä annan sinulle anteeksi, jos pidät suusi kiinni. Soita Iisakki! Soittoa! Miksi vaikenee soitto Caesarin juhlassa! Soittoa, mutta ei mitään vanhaa! Uutta sen olla pitää!
Levi istuutui pianon ääreen ja soitti Mykän alkusoiton.
— Kas niin, nyt puhellaan, sanoi Borg. Tuomari näyttää niin surulliselta; tulkaa juomaan!
Falk, joka oli tuntenut ahdistusta Borgin läsnäolosta, vastaanotti tarjouksen vastahakoisesti. Mutta keskustelua ei syntynyt, ikäänkuin pelättiin yhteentörmäystä. Struve harhaili kuin koi, etsien huvia löytämättä sitä, aina kuitenkin palaten punssipöydän luo; otti silloin tällöin tanssiaskelia, luulotellen itselleen, että oli hauskaa ja juhlallista, mutta ei vaan ollut. Levi kulki pianon ja punssin väliä; hän koetti laulaa hauskan laulunkin, mutta se oli liian vanha, jotta kukaan olisi viitsinyt kuunnella sitä. Borg karjui saadakseen aikaan "mielialaa", kuten sanoi, mutta kaikki tulivat yhä hiljaisemmiksi, melkeinpä tuskallisiksi. Falk kulki edestakaisin lattialla, vaiteliaana ja pahaenteisenä kuin täyteen ladattu ukkospilvi.
Borgin käskystä katettiin valtava illallinen. Istuttiin pöytään uhkaavan äänettömyyden vallitessa. Struve ja Borg joivat määräämättömästi viinaa. Jälkimmäisen kasvot näyttivät syljeksityiltä uuninluukuilta; sinne tänne nousi punaisia täpliä ja silmät tulivat keltaisiksi; Struve sitävastoin oli kuin vernissattu eidamerijuusto, tasaisesti punainen ja rasvainen. Kun näki Falkin ja Levin tässä seurassa, näyttivät he lapsilta, jotka jättiläisten luona söivät viimeistä illallistaan.
— Anna häväistyskirjottajalle lohta, komensi Borg Leviä, katkaistakseen yksitoikkoisen hiljaisuuden.
Levi ojensi vadin Struvelle. Tämä työnsi silmälasit otsalle ja kiehui sappea.
— Tiedä huutia, juutalainen, sähisi hän viskaten servietin Levin silmille.