— Kenestä ja mistä te puhutte?
— Hm! Tuosta, joka meni, tiedän mä.
— Vai hänestä! Sepä kummallista kuulla hänestä, joka on niin kitsas!
Kai yhdelle hengelle?
— Ei, kahdelle, sanoi kellarimestari iskien silmää. — Pienissä huoneissa! Hm!
Falander höristi korviaan, mutta häpesi samassa, että oli kuunnellut juoruja, antaen aiheen raueta; mutta se ei ollut kellarimestarin tarkotus.
— Kukahan se mahtanee olla, sanoi hän! Hänen vaimonsa on huonona ja…
— Mitä se meitä liikuttaa, kenen kanssa tuo kummitus suvaitsee syödä illallista. Onko kellarimestarilla iltalehtiä?
Tämä pääsi vastaamasta letkaukseen, sillä sisälle astui Rehnhjelm, säteillen kuin nuorukainen, joka näkee uransa valkenevan.
— Pane pois absintti tänä iltana, sanoi hän, ja anna minun tarjota.
Minä olen niin iloinen, että voisin itkeä!
— Mitä on tapahtunut? kysyi Falander huolestuneesti; et kai ole saanut osaa?