— Voiko saada tietää, mitkä tärkeät seikat ovat kutsuneet meidät tänne näin varhain? sanoi hän iloisesti lyöden Falanderia olalle.
— Kyllä, alkoi tämä varmasti ja päättävästi, niin että Agnes kalpeni, mutta ravisti samassa silmänräpäyksessä päätään, ikäänkuin antaen ajatustensa vaihtua toiselle tolalle — tänään on minun syntymäpäiväni ja minä tahdoin kutsua teidät aamiaiselle!
Agnes, joka tunsi samoja tunteita kuin se, joka on nähnyt junan tulevan huristaen vastaansa, mutta päässyt sen alta pois, purskahti helisevään nauruun ja syleili Falanderia.
— Mutta koska olen tilannut vasta kello 11:ksi, niin saamme olla täällä sen aikaa. Olkaa hyvät ja istukaa!
Seurasi hiljaisuus, hirvittävä hiljaisuus.
— Enkeli kulkee huoneen läpi, sanoi Agnes.
— Se olit sinä, sanoi Rehnhjelm suudellen kunnioittavasti ja hellästi hänen kättään.
Falander oli kuin satulasta pudonnut, joka koettaa kämpiä ylös.
— Minä näin hämähäkin tänä aamuna, sanoi Rehnhjelm. Se tietää onnea.
— Araignée matin: chagrin, sanoi Falander; sinä et sitä ymmärrä.