— Hän tuli tietenkin petetyksi. Hän oli nuori maalari, joka rakasti toisen rakastajatarta…
— Nyt muistan lukeneeni tuon romaanin, sanoi Agnes, ja pidin siitä paljon. Eikö tyttö sittemmin mennyt kihloihin sen kanssa, jota todella rakasti? Niin se oli ja sillä aikaa jatkoi hän vanhaa suhdettaan. Sillä tahtoi kirjailija osottaa, että nainen voi rakastaa kahdella tavalla, mutta mies vain yhdellä. Se oli aivan oikein. Eikö totta?
— Oli! Mutta sitten tuli päivä, jolloin hänen sulhasensa tuli jättää näyttelyyn taulu — lyhyesti — nainen antausi prefektille ja Pierre Clement tuli onnelliseksi — ja sai mennä naimisiin.
— Ja sillä tahtoi kirjailija sanoa, että nainen voi uhrata kaikki sen puolesta, jota rakastaa, kun taasen mies…
— Se on konnamaisinta, mitä koskaan olen kuullut! ärjäsi Falander.
Hän nousi ja meni piironkinsa luo. Tempasi laatikon auki ja otti sieltä esille mustan lippaan.
— Tuossa, sanoi hän antaen lippaan Agnekselle; mene kotiin ja päästä maailma yhdestä hylkiöstä!
— Mitä tämä on? sanoi Agnes naurusuin avaten lippaan ja ottaen esille kuusipiippuisen revolverin. — Voi, miten sievä; etkö sinä käyttänyt tätä Karl Moorissa? Käytit niinkin! Luullakseni tämä on ladattu!
Hän kohotti revolveria, tähtäsi nokiluukkua kohti ja laukasi.
— Pane pois se nyt! sanoi hän; nuo eivät ole leluja, ystäväiseni!