Rehnhjelm oli istunut äänetönnä. Hän ymmärsi kaikki, mutta ei saanut suustaan sanaakaan ja hän oli siinä määrin tytön lumoavan vaikutuksen alainen, ettei edes voinut löytää häntä kohtaan mitään epäystävällisiä tunteita. Hän kyllä tiesi, että veitsi oli isketty hänen sydämeensä, mutta tuskaa ei vielä tuntunut.

Falander oli joutunut sanattomaksi näin suunnattomasta julkeudesta ja tarvitsi hetken toipuakseen, sitten kun koko hänen siveellinen mestauskohtauksensa oli epäonnistunut ja hänen teatterikaappauksensa rauennut tyhjiin hänelle vähemmän suotuisalla tavalla.

— Emmekö lähde nyt? sanoi Agnes järjestäen peilin edessä tukkaansa.

Falander avasi oven.

— Mene! sanoi hän, ja ota kiroukseni myötäsi; sinä olet tärvellyt rehellisen miehen sielunrauhan.

— Mitä sinä höpiset! Sulje ovi, täällä ei ole lämmin.

— Vai niin, meidän täytyy siis puhua selvemmin. Missä sinä olit eilesiltana?

— Sen tietää Hjalmar ja se ei liikuta sinua!

— Sinä et ollut tätisi luona; olit syömässä illallista johtajan kanssa!

— Se ei ole totta!