— Minä näin sinut kello 9 kaupunginkellarissa!
— Sen sinä valehtelet! Minä olin kotona siihen aikaan; voit vaikka kysyä tädin tytöltä, joka saattoi minut kotiin.
— Tällaista en koskaan olisi odottanut!
— Emmekö voi lopettaa tätä keskustelua, että pääsisimme joskus lähtemäänkin! Elä lue öisin tuollaisia tuhmia kirjoja, niin että sitten päivisin olet päästäsi pyörällä. Pukekaa päällenne!
Rehnhjelmin täytyi tarttua päähänsä tunnustellakseen, onko se vielä paikoillaan, sillä kaikki oli nyt hänen silmissään ylösalaisin. Päästyään selville siitä, että kaikki oli kuten ollakin piti, koetti hän etsiä järkevää ajatusta, joka olisi voinut asiaa valaista, mutta ei löytänyt.
— Missä olit 6 p:nä heinäkuuta? kysyi Falander, tuomarin musertava ilme kasvoissaan.
— Kuinka tyhmiä kysymyksiä sinä teet; miten voisin muistaa, mitä kolme kuukautta sitten tapahtui?
— Sinä olit minun luonani, mutta Hjalmarille sanoit olleesi tätisi luona.
— Älä kuuntele häntä, sanoi Agnes, lähestyen hyväilevästi Rehnhjelmiä; hän puhuu niin paljon tuhmuuksia.
Seuraavassa silmänräpäyksessä tarttui Rehnhjelm häntä kurkusta ja viskasi hänet takaperin uuninnurkkaan, jonne hän jäi hiljaa ja liikkumattomana makaamaan halkokasan päälle.