Sitten pani hän hatun päähänsä, mutta Falanderin täytyi auttaa päällystakki hänen ylleen, sillä kaikki hänen jäsenensä vapisivat.

— Tule, mennään pois, sanoi hän, sylkäsi uunin kiville ja meni ulos.

Falander viipyi hetken, tutki Agneksen valtimoa ja seurasi Rehnhjelmiä, jonka saavutti alhaalla eteisessä.

— Minä ihailen sinua, sanoi Falander Rehnhjelmille; asia oli todellakin ulkopuolella kaiken keskustelun.

— Pyydän, että annat olla edelleenkin; meillä ei ole enää monta tuntia nautittavana toistemme seurasta; karkaan seuraavassa junassa kotiin tekemään työtä ja unohtamaan! Menkäämme nyt kellariin ja huumatkaamme itsemme, kuten sinulla on tapana sanoa!

He saapuivat kellariin, ottivat yksityisen huoneen, mutta pyysivät päästä "pikkuhuoneista".

Pian istuivat he hyvin katetun pöydän ääressä.

— Ovatko hiukseni harmaat? kysyi Rehnhjelm, koetellen tukkaansa, joka oli aivan kostea ja pitkin pääkalloa.

— Ei, ystäväni, ei se niin pian käy; enhän minäkään ole.

— Loukkasiko hän itseänsä?