— Hän on kyllä tavallaan hyvä, mutta Falk ottaa asian vakavasti; niin on tyttökin ottavinaan niin kauvan kuin luulee voivansa hänet voittaa, mutta jos asia viipyy, niin hän väsyy, eikä ole laisinkaan varmaa, eikö tyttö etsi sillä välin jostain muualta ajanviettoa itselleen. Ei, te ette voi käsitellä tällaisia asioita; ei saa kehvellellä turhia, vaan tarttua heti käsiksi, muutoin tekee sen joku toinen. Etkö sinä koskaan, Olle, ole ollut tällaisilla asioilla?
— Kotona maalla minä tein meidän piialle lapsen ja isä ajoi minut sen vuoksi talosta. Sen jälkeen en ole tahtonut niille sylkäistäkään!
— Tuo nyt ei ollut niin erikoista! Mutta tulla petetyksi, kuten sanotaan, se tuntuu, se; voi! voi! voi! Hermojen täytyy olla kuin viulunkielet, jos mieli sitä leikkiä leikkiä! Saa nähdä, kuinka Falk sen hitsin kestää; on sellaisia luonteita, jotka antavat tuollaisen vaikuttaa liian syvästi itseensä, ja se on tuhmaa! — Vai niin, portti on auki! Astu sisään, Olle; toivon, että siellä on vuoteet laitettuna, niin että saat maata oikein hyvin; mutta saat suoda anteeksi vanhalle siivoojattarelleni, ettei hän voi oikein kunnollisesti patjaa pöyhiä; hänellä on niin huonot peukalovoimat, näes, joten vuode kenties tuntuu hieman paakkuiselta ja kovalta.
He olivat kavunneet rappusia ylös ja olivat nyt perillä.
— Astu sisään, astu sisään! sanoi Sellén. Tuntuu siltä kuin ei Stava olisi tuulettanut täällä, tahi kenties on hän pessyt lattian; minusta täällä haisee siltä.
— Mitä ilvehdit, kuinka täällä voisi lattiata pestä, kun ei sitä ole olemassakaan.
— Eikö ole? Se on eri asia! Mihin se on joutunut? Ehkä se on palanut? No, yht' lystiä! Saamme kai silloin maata maaemollamme, tai soralla, mitä hän lienee!
He paneutuivat vaatteet yllään lattiatäytteelle, tehtyään vuoteen taulukankaan palasista ja vanhoista piirustuksista ja pantuaan kumpikin salkun päänalusekseen. Olle raappasi valkeata, otti housuntaskustaan kynttilän pätkän ja asetti sen viereensä lattialle; heikko valo lepatti suuressa, tyhjässä atelieessa ja näytti tekevän tavatonta vastarintaa pimeydelle, jota tukuttain tulvi sisään suurista ikkunoista.
— Onpa kylmä ilta, sanoi Olle vetäen esille rasvaisen kirjan.
— Kylmä? Ei! Ulkona on vain kaksikymmentä astetta ja silloin täällä sisällä on vähintään kolmekymmentä, me kun asumme niin korkealla. Mitä luulet kellon olevan?