Hän hyökkäsi ärjästen ylös tuolilta ja läjähytti korvapuustin korrehtuuripojalle.
— Vai niin, vai nukut sinä keskellä kirkasta päivää, vetelys! Sinut minä ainakin opetan valvomaan! Sinä et ole liian vanha saadaksesi selkääsi.
Hän tarttui uhriaan housuntamppiin, viskasi hänet myymättä olevalle sanomalehtitukulle ja pieksi häntä nälkävyöllään, jonka oli irrottanut.
— En minä nukkunut, minä vain ummistin silmäni! kiljui poika tuskissaan.
— Vai niin, vai kiellät sinäkin! Olet oppinut valehtelemaan, mutta minä opetan sinut puhumaan totta. — Nukuitko vaiko et? Puhu totta, tahi sinut piru perii!
- Minä en nukkunut! änkytti onneton, joka oli aivan liian nuori ja viaton osatakseen valheella pelastua kiipelistä.
— Vai niin, kiellät sittenkin! Tuopa paatunut veitikka! Valehdella noin julkeasti!
Hän aikoi juuri kurittaa enemmän nuorta totuuden puhujaa, kun Falk nousi, meni toimittajan luo ja sanoi varmalla äänellä:
— Elkää lyökö poikaa; minä näin, ettei hän nukkunut!
— Kuulkaapas tuota, hänpä on lystikäs! "Elkää lyökö poikaa!" Kuka sen sanoi! Tuntui kuin olisin kuullut sääsken korvassani surisevan! Tahi kenties kuulin väärin! Minä toivon sitä! Jumal'auta, minä toivon sitä! — Herra Ygberg! Herra on kunnon mies! Herra ei ole lukenut yliopistossa! Kuulkaas nyt, näkikö herra sattumalta, nukkuiko tämä poika, jota minä nyt pidän kuin kalaa housuntampista, nukkuiko hän?