— Ellei hän nukkunut, vastasi Ygberg sävyisästi ja mielistelevästi, niin oli hän juuri nukkumaisillaan!
— Se on oikein vastattu! Olisiko herra Ygberg hyvä ja pitäisi tätä kiinni housunkauluksesta, niin minä kepilläni opetan nuorukaista puhumaan totta!
— Herralla ei ole oikeutta lyödä häntä, sanoi Falk. Koskekaapa häneen, niin avaan ikkunan ja huudan tänne poliisin.
— Minä olen isäntä ja lyön oppipoikiani! Hän on oppipoika, sillä hänestä tulee myöhemmin toimittaja! Tulee piru vie, vaikka on yliopistosivistyksenkin saaneita, jotka eivät usko, että voi toimittaa lehteä ilman heidän apuansa! Kuules, Kustaa, etkös opikin sanomalehtiammattia? Hä? Vastaa, mutta puhukin totta, muuten…!
— Ovi aukeni ja sisään pistihe pää — se oli hyvin erikoinen pää ja odottamaton tässä paikassa, mutta se oli hyvin tuttu pää, sillä se oli ollut viisi kertaa kuvattuna.
Tällä merkityksettömällä päällä oli kuitenkin se vaikutus, että toimittaja heitti takin päälleen, kiinnitti nälkävyönsä, kumarsi ja irvisteli suurella tottumuksella.
Valtiomies kysyi, onko toimittaja vapaa, johon vastattiin tyydyttävästi samassa kuin barrikaadilakki otettiin päästä, jolloin loputkin työmiestä katosi.
Molemmat herrat astuivat toimittajan yksityiseen huoneeseen ja ovi suljettiin huolellisesti.
— Mitähän kreivi nyt suunnittelee? sanoi Ygberg istuutuen vallattomasti tuolilleen, kuten koulupoika maisterin poistuttua.
— Minua se ei lainkaan ihmetytä, sanoi Falk, sillä nyt minä luulen tietäväni minkälainen lurjus hän on ja minkälainen lurjus toimittaja on, mutta minä ihmettelen, kuinka sinä oltuasi nauta olet voinut muuttua kunniattomaksi koiraksi, joka antautuu häpeämättömyyksiä tekemään.