— Ei tarvitse, ei millään muotoa, sanoi kreivi huoneesta, jossa istui käsikirjotuksen ääressä, jota paraillaan kirjotti.
Toimittaja poistui, ja, ihmeellistä, kreivi meni myöskin noin parin minuutin tahi niin pitkän ajan kuluttua, kuin tarvittiin siihen, että hän pääsi kulkemasta yhdessä Työväenlipun toimittajan kanssa.
— Oletko varma, että hän matkusti? kysyi Ygberg.
— Toivottavasti! sanoi Falk.
— Silloin minä menen Munkbrolle katsomaan, miten rouvat tekevät kauppaa. Kesken kaiken, oletko tavannut Bedaa sen jälkeen?
— Sen jälkeen?
— Niin, sen jälkeen kun hän jätti Naplesin ja asettui yksityishuoneisiin.
— Mistä sen tiedät?
— Koeta olla levollinen, Falk! Muuten sinun ei käy hyvin!
— Niin, kai minun täytyy, muuten kadotan järkeni! Aatteles, tuo pieni naikkonen, jota minä rakastin niin, niin —! Hän petti minua häpeällisesti! Mitä hän minulta kielsi, sen hän antoi tuolle paksulle ruokakauppiaalle! Ja tiedätkö, mitä hän sanoi? Hän sanoi sen todistavan miten puhtaasti hän minua rakasti!