— Pst! Kyyppari! Bergmannin aterialeipää! — Juo nyt, Falk, eläkä puhu pötyä!
Falk oli heitetty satulasta eikä enää yrittänytkään hakea lohdutusta henkiseen hätäänsä tältä taholta, vaan koetti toista hyvin tavallista tietä.
— Sanoitko, että meidän pitää juoda? No, niin kernaasti kuin sieluni elää!
Viina kiersi hänen suonissaan kuin myrkky, sillä hän ei ollut tottunut väkeviin juomiin aamupäivisin; mutta ruuankäry ja kärpästen surina ja puolimädäntyneen kukkavihon, joka oli likaisen mausteikon vieressä, levittämä haju tekivät häneen omituisen hyvinvoinnin vaikutuksen. Huono seurakin — nuo resuiset paidat, tahraiset takit ja kampaamattomat hirtehisnaamat — sopivat niin yhteen hänen oman alennustilansa kanssa, että hän tunsi villiä iloa.
— Me olimme eilen Eläintarhassa ryyppäämässä! sanoi paksu, uudistaakseen ajatuksissaan nuo menneet nautinnot.
Tätä vastaan ei Falkilla ollut mitään muistutettavaa ja hänen ajatuksensa olivatkin heti toisaalla.
— Eikö ole ihanaa olla aamupäivällä vapaana? sanoi pitkä, joka näytti omaksuneen viettelijän osan.
— On, se on ihanaa, vastasi Falk ja ikäänkuin mitatakseen vapauttaan katsoi hän ulos ikkunasta, mutta näki ainoastaan palotikapuut ja roskasäiliön takapihalla, jonne kesäinen taivas heikosti kajasti.
— Nyt otamme "halvan"! Kas noin. — Ah! — No, osakeyhtiö Triton? Ha, ha, ha, ha!
— Elä naura, sanoi Falk; monta raukkaa joutuu siinä kärsimään!