— Olisit siihen pakotettu, sillä muutoin saisit työhuonetta! Niin säätää laki siitä, joka ei tahdo elättää vaimoaan.
— Ei, kuulehan, tämä menee liian pitkälle! Mutta kaikissa tapauksissa.
Onko teillä ollut kokousta? Mitä väkeä siinä oli? Kerro!
— Me vielä vaan laittelemme sääntöjä, alustavissa kokouksissa.
— No, mitä ihmisiä niissä käy?
— Revisorin rouva Hornan ja hänen armonsa Rehnhjelm nyt aluksi.
— Rehnhjelm! Se on koko hyvä nimi! Luulen kuulleeni sen ennenkin. Mutta eikö ollut kysymys jostain ompeluseurasta myöskin, jonka te muodostaisitte?
— Perustaisitte, sanotaan! Oli kyllä, ja voitko ajatella, että pastori
Skåre tulee lukemaan jonakin iltana.
— Pastori Skåre on mainio saarnamies ja hän seurustelee suuressa maailmassa. Se on oikein, eukkoseni, että kartat huonoa seuraa. Ei mikään ole vahingollisempaa ihmiselle kuin huono seura. Sen sanoi isäni aina eläissään, ja se on ollut minun ankarimpia periaatteitani.
Rouva poimi leivänmuruja ja koetti niillä täyttää tyhjän kahvikuppinsa, herra etsi liivintaskustaan hammastikun kaivaakseen sillä pois hampaastaan sinne tarttunutta kahvia.
Aviopuolisot olivat toistensa seurassa noloina. He tunsivat toistensa ajatukset ja tiesivät, että se, joka äänettömyyden katkaisisi, sanoisi jonkun tuhmuuden, jotain moitteenalaista. He valikoivat mielessään uusia aiheita, koettelivat niitä, mutta huomasivat ne kelvottomiksi; kaikki olivat ne jossain yhteydessä tahi ainakin ne voi saattaa johonkin yhteyteen sen kanssa, mitä edellä oli sanottu. Falk koetti keksiä jotain vikaa tarjoamisessa, joka voisi herättää hänen paheksumistaan. Rouva katseli ulos ikkunasta nähdäkseen, tulisiko jotain muutosta ilmassa, mutta — turhaan.