Yhdyttiin Nikkarien pankista.
— Nyt, sanoi Falk, katseessaan ilme, kuin hän olisi ostanut toisen sielun. Nyt pitää sinun hankkia itsellesi uudet vaatteet, mutta univormuräätäliltä, jotta sitten voit saada vormusi velaksi.
— Vormuni? Ei sitä kukaan käytä…
— Vaiti, kun minä puhun! Sen pitää olla valmiina nousevalla viikolla torstaina, jolloin minun luonani on suuret kutsut. Tiedäthän, että minä olen myynyt puotini varastoineen ja että minä huomenna saan tukkukauppiaan arvonimen.
— Oo, toivotan onnea…
— Vaiti, kun minä puhun! Nyt menet vieraisille Skeppsholmeniin. Kavalalla seurustelutavallasi ja tavattomalla ominaisuudellasi osata puhua pötyä olet sinä onnistunut voittamaan puolellesi anoppini. No! Sinun tulee kysyä häneltä, mitä hän piti suurista kutsuista sunnuntaina täällä meillä.
— Täällä? Oliko sinulla…
— Vaiti ja tottele sinä vain! — Silloin hän tulee kiukusta viheriäiseksi ja kysyy, olitko sinä kutsuttu? Sinä et tietenkään ollut, kosk'ei täällä mitään kutsuja ole ollutkaan! No! Te ilmaisette molemminpuolisen tyytymättömyytenne, tulette hyviksi ystäviksi, parjaatte minua, sillä minä tiedän, että sen sinä osaat; mutta sinun pitää kehua vaimoani! Ymmärrätkö?
— En, en oikein.
— Sitä sinun ei tarvitsekaan, ainoastaan totella! Yksi asia vielä: voit sanoa Nyströmille, että minä olen tullut ylpeäksi, enkä tahdo enää seurustella hänen kanssaan. Sano se suoraan, niin puhut kerrankin totta! — Ei, seis! Annetaan sen olla, vielä jonkun aikaa. Menet hänen luokseen, puhut torstain merkityksestä, selität hänelle suuria etuja, monia hyviä töitä, loistavia toiveita j.n.e. Ymmärräthän.