Tapahtuma oli seuraava:

Sellén, jos muistamme tämän vähäpätöisen nimen eräästä edellisestä, jotenkin vähäpätöisestä tilaisuudesta, oli tullut tauluineen näyttelyyn viime hetkessä. Kun taulu oli saanut niin huonon paikan kuin saada voi, kosk'ei tekijällä ollut kuninkaallista mitalia eikä kuulunut Akatemiaan, saapui "Kaarle IX:nnen Professori." Häntä nimitettiin siksi, koska hän ei milloinkaan maalannut muuta kuin kohtauksia Kaarle IX:nnen historiasta; tämä taas johtui siitä, että hän kerran eräästä huutokaupasta oli ostanut viinilasin, pöytäliinan, tuolin ja pergamentin Kaarle IX:nnen ajoilta, joita hän nyt oli maalannut kaksikymmentä vuotta, joskus ilman kuningasta, joskus kuningas mukana. Mutta hän oli nyt professori ja ritari ja sitä ei voitu auttaa. Hänellä oli nyt tuo akateemisesti sivistynyt seurassaan, kun hänen silmänsä sattuivat osumaan hiljaiseen vastustusmieheen ja hänen tauluunsa.

— Vai niin, herra on taas täällä? — Hän otti esiin kakkulat. — Vai niin, tuon pitäisi nyt olla sitä uutta tyyliä! Hm! Kuulkaapas nyt, herra! Totelkaa te vanhaa miestä; viekää tuo pois! Ottakaa se pois, tahi minä kuolen. Ja herra tekee itselleen suuren palveluksen! Mitäs veli tästä sanoo?

Veljen mielestä se oli, suorastaan, hävytöntä ja hän tahtoi ystävänä neuvoa herraa rupeamaan ammattimaalariksi.

Sellén väitti sävyisästi, mutta pistävästi, että koska sillä uralla oli niin paljon kunnollista väkeä, niin hän siksi oli valinnut taiteilijauran, jolla sitäpaitsi oli paljon helpompaa päästä eteenpäin, kuten oli osottautunut. Tästä nenäkkäästä vastauksesta professori joutui suunniltaan ja käänsi selkänsä muserretulle, mutisten uhkauksen, jonka akateemikko vaihtoi pariksi lupaukseksi.

Sitten oli valistunut osto-komitea kokoontunut — suljettujen ovien takana. Kun ovet jälleen avattiin, oli kuusi taulua ostettu niillä rahoilla, jotka yleisö oli maksanut kotimaisten taiteilijoiden kehottamiseksi. Pöytäkirjan ote, joka julkaistiin sanomalehdissä, kuului näin: Taideyhdistys osti eilen seuraavat teokset: 1:o "Vettä ja härkiä." Maisema, maalannut tukkukauppias K. 2:o "Kustaa Adolf ennen Magdeburgin polttamista." Historiallinen maalaus, maalannut liinarihkamakauppias L. 3:o "Niistävä lapsi." Laatumaalaus, maalannut luutnantti M. 4:o "Höyrylaiva Bore satamassa". Merimaalaus, maalannut laivansuorittaja N. 5:o "Puita ja naisia". Maisema, maalannut kuninkaallinen sihteeri O. 6:o "Kanoja sampinjoonien kera". Stilleben, maalannut näyttelijä P.

Näitä taideteoksia, jotka keskimäärin maksoivat 1,000 riksiä, ylisti sitten Harmaaviitta kahdella ja kolmellaneljänneksellä palstalla (á 15 riksiä palsta), ja tämähän nyt ei ollut mitään erikoisempaa, mutta arvostelija oli, osaksi saadakseen palstan täyteen, osaksi ajoissa ehkäistäkseen yltyvän pahan, käynyt käsiksi siihen säädyttömyyteen, jota oli alkanut esiintyä, nimittäin että nuoret, tuntemattomat seikkailijat, jotka olivat karanneet akatemiasta, nyt ilman opinnoita, ainoastaan tehontavottelulla ja tempuilla koettivat saattaa harhaan yleisön terveen arvostelukyvyn. Tämän jälkeen otettiin Selléniä korvista ja piestiin niin pahanpäiväisesti, että se oli hänen vihamiehistäänkin väärin — ja silloinhan sen jo voi arvata! Ei siinä kyllin, että häneltä kiellettiin kyvyn haimenkin ja että häntä nimitettiin humbuugiksi, mutta hyökättiin hänen yksityisen taloudellisen asemansakin kimppuun, viittoiltiin niihin huonoihin paikkoihin, joissa hänen täytyi syödä päivällistään, huonoihin vaatteisiin, joissa hänen täytyi käydä, hänen huonoon siveellisyyteensä, kelvottomaan ahkeruuteensa, ja lopetettiin ennustamalla hänelle, uskonnon ja siveellisyyden nimessä, tulevaisuutta jossain yleisessä työlaitoksessa, kosk'ei hän näyttänyt tahtovan parantua ajoissa.

Tämä oli suuri konnantyö, jonka oli saanut aikaan kevytmielisyys ja omanvoitonpyynti, ja ihme oli, ettei ainoatakaan sielua mennyt hukkaan sinä iltana, jolloin Harmaaviitta ilmestyi.

Vuorokauden kuluttua ilmestyi Lahjomaton. Se teki erinäisiä nenäkkäitä huomautuksia siitä, miten yleisön varoja hoiti joku nurkkakunta; miten viime ostossa ainoakaan taulu ei ollut maalarin maalaama, vaan virkamiesten ja elinkeinonharjottajain, jotka olivat kyllin häpeemättömiä kilpailemaan taiteilijoiden kanssa, joiden ainoat markkinat olivat täällä; miten nämä ryövärit pilasivat maun ja turmelivat siveellisesti taiteilijat, joitten ainoana pyrkimyksenä tästälähin täytyi olla se, että koettaisivat maalata yhtä huonosti kuin ne, jotka saivat myydyksi, jos mieli heidän välttää turmioon joutumista. Sitten vedettiin Sellén esiin. Hänen taulunsa oli kymmeneen vuoteen ensimmäinen, joka oli lähtenyt ihmissielusta; taide oli 10 vuotta ollut värien ja pensselien tuotetta; Sellénin taulu oli rehellistä työtä, täynnä mielijohdetta ja innostusta, täysin alkuperäistä, jonka ainoastaan se, joka on katsellut luonnon henkeä kasvoista kasvoihin, on voinut tehdä. Arvostelija varotti nuorta maalaajaa koettamasta päästä vanhojen rinnalle, sillä niiden ohi oli hän jo mennyt, ja kehotti häntä uskomaan ja toivomaan, sillä hänellä oli kutsumuksensa j.n.e.

Harmaaviitta vaahtosi kiukusta.